Joskus sitä pystyy kuvalla kertoo enemmän kun tuhannella sanalla!
Mitä suu ei voi sanoa sitä silmät voi kertoa
Mitä suu ei voi sanoa sitä silmät voi kertoa
maanantai 26. heinäkuuta 2010
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Tuhlaajapojan Tarina
Kauan sitten istuessani duunipaikan vieressä olevassa kahvilassa, viereeni istui herra joka kohteliaasti tiedusteli vapaata paikkaa ja yksin kun istuin niin miks olisin kieltäytynyt seurasta. Mikeksi esittäynyt mies rupes kertoo tarinaa jonka nyt haluan jakaa teidän muiden kanssa koska itseäni se ainakin jollaintavalla liikutti:
Kuusankoskella meno rupes olee vähän liian kuumottavaa, oli vähän liikaa ihmisiä kiinnostunut mun asioista, mun masseista, mun liikkeistä ja siinä vaiheessa riitti paskassa tarpominen kun K-Kaupan kassaneitikin rupes jo vittuilee pieleenmenneistä kaupoista itänaapurin kavereiden kanssa. Päätin että nyt riittää, jätän kaiken, monen vuoden suhteet hyviin frendeihin, finnkinon ennakkolipuistakin jouduin luopuu mutta pakko oli vaan luopua tärkeistä asioista että pääsee eteenpäin!
Viimeinen lauantai Bläkiksessä (Pub Black Out) istuessani törmäsin muutaman vuoden takaiseen frendiin (se oli yhden ison keikan yhteistyökumppaneita) Sen kanssa vuodatettiin kyyneleitä vaihtaessamme ajatuksia kuin mies miehelle, puhuttiin paljon vaaleanpunaisista haaveista ja niistä tarinoista mitä meistä piti tulla isona! Hänellä tosin elämä meni paremmin kun mulla mutta solidaarisuudesta hän lupas auttaa mua! Sinä iltana vielä vaihdettiin paljon shotteja, halauksia ja ostettiin me ruusutkin toisillemme merkiksi syvästä ystävyydestä!
Kohmeinen helmikuinen Sunnuntai, herään jonkun amerikanraudan takapenkiltä siihen kun joku nainen huutaa etupenkiltä pää punasena..."nyt on herra hyvä ja painuu vittuun kun niin turkuun halusit päästä"! Ja hetkeä myöhemmin löydänkin itseni istumasta Turun linja-autoaseman odotusaulasta etsimässä katsellani vessaa johon pääsen tyhjentämään viimeyön heikkoudet....
Pääni ei tajua vieläkään että en ole enään Kuusankoskella, samalla kun korvien välissä raksuttaa niin että vieressä istuvat mummutkin jo hermostuvat kun ajatustyöni on niin kaameaa.... käteni etsivät taskusta muutaman kolikon että saisin Tripin..... Tripin aah.. niin raikkaan appelsiinimehun maailmaan! Kolikoiden seasta löydän myös paperilapun, siinä lukee omalla niin päin persettä olevalla käsialallani.
"Kirsti 0498463222<3"
Perässä oleva sydän saa mun mahan taas kääntyy ympäri kun annan mielikuvitukseni hetkeksi leijailla kaikkii Bläkiksen Ruusuihin joiden tuoksu muistuttaa enemmän Kalasatamaa kun Puutarhaa.... Mutta onneks aivoni pääsevät taas mukaan reaaliaikaan ja muistuttaa mua edellisillasta sen verran että tää Kirstihän oli sen mun frendin yhteys joka lupas auttaa mua uuteen elämänalkuun! Joten otin puhelimen taskusta....
" Unnngh...... Salosella....."
" Täs Mike moi.... sä et varmaan tunne mua, mutta oli viime yönä ton Peran kanssa juttua et sä voisit vähän helppii mua?"
" *syväää huokaus* Juuh... kyl mä sut tiedän.. soititte eilen mulle Peran kanssa täydessä kaasussa, sä taisit huutaa sieltä takaa jotain rakastavas mua tai jtn... en oikeen saanut selvää kun Peran mukaan sulla oli portsarin kanssa joku tilanne kesken"
" Voi perseensuti..... Sori et häiritsin..... Jatka vaan nukkumista.. en häiritse tän enempää"
" Eikun odota....vaikka kello onkin 7.00 aamulla niin kunhan laskin leikkiä.... kyllä te mulle eilen soititte mutta Peran kanssa mä vaan juttelin, missä sä oot nyt?"
..............
Sit alkoi mun elämä Turussa, kaupunginosaa en ikinä muista nimeltä mutta jotain vähän parempaa väkeä siellä asui, ja tunsin siinä samalla itsekkin saavani ihan uutta virtaa ja inspiraatiota, Kirstin kanssa tultiin hyvin toimeen ja sain buukata sen sohvalla siihen asti kun sen äijä tulee jostain meriltä, Kirsti jopa etsi mulle jonkun sen frendin kautta oman kämpän, ei siinä ollut muuta ongelmaa kun että se kämppä oli putkirempassa enkä päässsyt sinne ainakaan viel kuukauteen asumaan... Mutta se passas mulle hyvin kun kuitenkin sain buukata siinä Kirstillä, Sain vielä vanhan duunipaikan kautta uuden mahiksen toimia Turun seudun liikkeessä duunissa... Joten kaikki oli hyvin... Duunipaikka alla, liksa joka kuukausi, kämppä alla ja oma tulossa hetken päästä! Tunsin jotenkin päässeeni taas lentoon, matalalla mutta varmasti!
Tutustuin moneen hyvään tyyppiin niin Kirstin kautta kun duuninkin puolestani, juhlin, vaikutin asioihin.... ja olin vähän jopa politiikassakin mukana. Kevät oli puhkeamassa kukkaan ja kaikki näytti hyvältä, kunnes tuli se aika että mun piti antaa tilaa Kirstin merimiehelle! ja mun piti saadakkin se mun kämppä sitten jo tulevana viikonloppuna joten hyvin pystyn pari yötä buukkaa missä tahansa ja samalla olla häiritsemättä Kirstin ja merikarhun iloista jälleenäkemistä! Pari yötä menikin hyvin siellä ja täällä mutta viikon jälkeen rupes hiukan jo vituttaa että aamulla kun heräs niin ei tiennyt että missä sitä ens yönä on yötä! Kirstin kanssa puhelimessa keskustellessani putkirempassa olikin tullut jotain hulluja probleemia, oli kuulemma kämpässä ollut vähän liikaa asbestia joka pitkittää vähän remppaa!
Sit piti rupee jo vähän funtsiikkin asioita koska nyt oli suurena vaarana että koko Turku Case menee vituiks. Istuin Amarillon terassilla, tilasin itselleni prikallisen salmareita, otin Nokian käteeni, ja tärisevin käsin näppäilin näytölle numeron joka kuului mun Pikku-Serkulle....
"Laineella....."
"Hmm...totanoi eiku niin....."
"ettekste vitun apinat nyt ymmärrä että mä en haluu teidän mikrobittejä ja cosmoja.... cosmo on paukkunakin jo niin jumalattoman pahaa että kuka haluais lukee sellasta lehtee"
"Eikun täs on Mike........"
"Mike perkele......... olisit saatana soittanut ennen niin olisin tiennyt"
"Heheheheeee....(se on sitä meidän vähermmän fiksua sukuhaaraa)
"Mut mitäs sulle kuuluu? Ei olla ollukkaan yhteyksissä sen jälkeen kun vähän painittiin siellä sun heilan synttäreillä"
"Niiiiih......... Mut mä olen tässä Turussa ja ajattelin kun sä kerran asut täällä niin voitaisko vähän tavata...."
Muutaman yön mä sitten vielä kulutin parin tutun sohvia kunnes PikkuSerkku oli saanut säädettyä kämppänsä niin että mahtuisin sinne. Se oli just löytänyt uuden plikan itsellensä (ja sulle voin tunnustaakkin että varsin nätin tytön se mun Pikkuserkku oli iskenyt;)
Työmatkani kasvoi sellaiseks tunnin pituseks, asuttiin jossain Turun ja Paimion rajalla, tai se olla Paimoin puolta missä oltiin, mutta elämä oli rauhallista, aamulla ylös sohvalta istumaan, bussiin joka joka aamu vei mut Turun keskustan kautta duunipaikalle Raisioon.
Siinä istuessa busseissa oli paljon aikaa miettiä elämää, tulipa siinä välillä joskus muisteltua kaihoisasti Kuusankoskeakin, pieniä mutta rakkaita piirejä, lain molemmilla puolilla kikkailuja ja muuta mistä sain pienet iloni ja hetkeni kulutettua!
Sitä tasaisuutta sit kestikin hetki, olin muutanut elämäntapojani, kuljin yleisillä, maksoin veroja, tervehdin iloisesti ihmisille... ja valehtelin itselleni joka aamu" juu... juu.... näinhän niiden asioiden pitääkin mennä" Mut niinkun kaikilla tarinoilla niin tälläkin oli sitten loppunsa.
Yks päivä kotiin tullessani PikkuSerkullani oli minulle kirje odottamassa. Sisällä ei ollut härkää tai punakeltaista lippua, sisällä ei ollut huumeita tai muuta vanhasta elämästäni vaan siellä oli Veljeni kirjoittama kirje.
Emme ole olleet koskaan veljeni kanssa väleissä sen jälkeen kun puberteettipäissämme löimme toisiltamme hampaat kurkkuun, mutta nyt oli molemmat jo kasvaneet noista ajoista ja hänelle soittamani ensimmäinen puhelu sujuikin varsin hyvin ja hyvässä hengessä! Keskustelimme siitä että olen aina tervetullut Espanjaan tapaamaan hänen lisäksi myös isäämme.
Ja siitä pistettiinkin sitten rattaita pyörii, vanha tuttuni järjesti mulle Espanjasta yhdestä satamasta vähän roudarin hommia, ja sehän sopi mulle kun rasvattu, ilmotin Kirstille että en valitettavasti voi odottaa enään Kupittaan asuntoa vaan nyt on moottoritie kuuma ja sitä on seurattava. Duunipaikkani Raisiossa oli ollut pitkään jo kiven alla ja se sitten samoihin aikoihin se lähtikin alta, muistaakseni jostain veronkierrosta se paska kaatui, Mutta kaikki tapahtui ihan muutamassa viikossa..... Koko elämä muuttui kertaheitolla!
Myöhemmin mulle sit selviskin että Mike oli tuon mulle kerrotun tarinan jälkeen lähtenytkin suoraan lentokentälle matkalle Espanjaan tapaamaan veljeänsä, se oli jonkinlainen testamentti jaettuna tuntemattoman ihmisen kanssa., testamentti joka helpotti Miken muuttoa Suomesta Espanjaan. Täl hetkellä Mikellä on Espanjassa kaunis tyttöystävä, roudarinduunit on vaihtunut jo pikkupomon pestiin ja elämä muutenkin maistuu, maistuu niin kauan kunnes menojalkaa taas vipattaa ja on aika seurata unelmiaan johonkin muualle.
Kuusankoskella meno rupes olee vähän liian kuumottavaa, oli vähän liikaa ihmisiä kiinnostunut mun asioista, mun masseista, mun liikkeistä ja siinä vaiheessa riitti paskassa tarpominen kun K-Kaupan kassaneitikin rupes jo vittuilee pieleenmenneistä kaupoista itänaapurin kavereiden kanssa. Päätin että nyt riittää, jätän kaiken, monen vuoden suhteet hyviin frendeihin, finnkinon ennakkolipuistakin jouduin luopuu mutta pakko oli vaan luopua tärkeistä asioista että pääsee eteenpäin!
Viimeinen lauantai Bläkiksessä (Pub Black Out) istuessani törmäsin muutaman vuoden takaiseen frendiin (se oli yhden ison keikan yhteistyökumppaneita) Sen kanssa vuodatettiin kyyneleitä vaihtaessamme ajatuksia kuin mies miehelle, puhuttiin paljon vaaleanpunaisista haaveista ja niistä tarinoista mitä meistä piti tulla isona! Hänellä tosin elämä meni paremmin kun mulla mutta solidaarisuudesta hän lupas auttaa mua! Sinä iltana vielä vaihdettiin paljon shotteja, halauksia ja ostettiin me ruusutkin toisillemme merkiksi syvästä ystävyydestä!
Kohmeinen helmikuinen Sunnuntai, herään jonkun amerikanraudan takapenkiltä siihen kun joku nainen huutaa etupenkiltä pää punasena..."nyt on herra hyvä ja painuu vittuun kun niin turkuun halusit päästä"! Ja hetkeä myöhemmin löydänkin itseni istumasta Turun linja-autoaseman odotusaulasta etsimässä katsellani vessaa johon pääsen tyhjentämään viimeyön heikkoudet....
Pääni ei tajua vieläkään että en ole enään Kuusankoskella, samalla kun korvien välissä raksuttaa niin että vieressä istuvat mummutkin jo hermostuvat kun ajatustyöni on niin kaameaa.... käteni etsivät taskusta muutaman kolikon että saisin Tripin..... Tripin aah.. niin raikkaan appelsiinimehun maailmaan! Kolikoiden seasta löydän myös paperilapun, siinä lukee omalla niin päin persettä olevalla käsialallani.
"Kirsti 0498463222<3"
Perässä oleva sydän saa mun mahan taas kääntyy ympäri kun annan mielikuvitukseni hetkeksi leijailla kaikkii Bläkiksen Ruusuihin joiden tuoksu muistuttaa enemmän Kalasatamaa kun Puutarhaa.... Mutta onneks aivoni pääsevät taas mukaan reaaliaikaan ja muistuttaa mua edellisillasta sen verran että tää Kirstihän oli sen mun frendin yhteys joka lupas auttaa mua uuteen elämänalkuun! Joten otin puhelimen taskusta....
" Unnngh...... Salosella....."
" Täs Mike moi.... sä et varmaan tunne mua, mutta oli viime yönä ton Peran kanssa juttua et sä voisit vähän helppii mua?"
" *syväää huokaus* Juuh... kyl mä sut tiedän.. soititte eilen mulle Peran kanssa täydessä kaasussa, sä taisit huutaa sieltä takaa jotain rakastavas mua tai jtn... en oikeen saanut selvää kun Peran mukaan sulla oli portsarin kanssa joku tilanne kesken"
" Voi perseensuti..... Sori et häiritsin..... Jatka vaan nukkumista.. en häiritse tän enempää"
" Eikun odota....vaikka kello onkin 7.00 aamulla niin kunhan laskin leikkiä.... kyllä te mulle eilen soititte mutta Peran kanssa mä vaan juttelin, missä sä oot nyt?"
..............
Sit alkoi mun elämä Turussa, kaupunginosaa en ikinä muista nimeltä mutta jotain vähän parempaa väkeä siellä asui, ja tunsin siinä samalla itsekkin saavani ihan uutta virtaa ja inspiraatiota, Kirstin kanssa tultiin hyvin toimeen ja sain buukata sen sohvalla siihen asti kun sen äijä tulee jostain meriltä, Kirsti jopa etsi mulle jonkun sen frendin kautta oman kämpän, ei siinä ollut muuta ongelmaa kun että se kämppä oli putkirempassa enkä päässsyt sinne ainakaan viel kuukauteen asumaan... Mutta se passas mulle hyvin kun kuitenkin sain buukata siinä Kirstillä, Sain vielä vanhan duunipaikan kautta uuden mahiksen toimia Turun seudun liikkeessä duunissa... Joten kaikki oli hyvin... Duunipaikka alla, liksa joka kuukausi, kämppä alla ja oma tulossa hetken päästä! Tunsin jotenkin päässeeni taas lentoon, matalalla mutta varmasti!
Tutustuin moneen hyvään tyyppiin niin Kirstin kautta kun duuninkin puolestani, juhlin, vaikutin asioihin.... ja olin vähän jopa politiikassakin mukana. Kevät oli puhkeamassa kukkaan ja kaikki näytti hyvältä, kunnes tuli se aika että mun piti antaa tilaa Kirstin merimiehelle! ja mun piti saadakkin se mun kämppä sitten jo tulevana viikonloppuna joten hyvin pystyn pari yötä buukkaa missä tahansa ja samalla olla häiritsemättä Kirstin ja merikarhun iloista jälleenäkemistä! Pari yötä menikin hyvin siellä ja täällä mutta viikon jälkeen rupes hiukan jo vituttaa että aamulla kun heräs niin ei tiennyt että missä sitä ens yönä on yötä! Kirstin kanssa puhelimessa keskustellessani putkirempassa olikin tullut jotain hulluja probleemia, oli kuulemma kämpässä ollut vähän liikaa asbestia joka pitkittää vähän remppaa!
Sit piti rupee jo vähän funtsiikkin asioita koska nyt oli suurena vaarana että koko Turku Case menee vituiks. Istuin Amarillon terassilla, tilasin itselleni prikallisen salmareita, otin Nokian käteeni, ja tärisevin käsin näppäilin näytölle numeron joka kuului mun Pikku-Serkulle....
"Laineella....."
"Hmm...totanoi eiku niin....."
"ettekste vitun apinat nyt ymmärrä että mä en haluu teidän mikrobittejä ja cosmoja.... cosmo on paukkunakin jo niin jumalattoman pahaa että kuka haluais lukee sellasta lehtee"
"Eikun täs on Mike........"
"Mike perkele......... olisit saatana soittanut ennen niin olisin tiennyt"
"Heheheheeee....(se on sitä meidän vähermmän fiksua sukuhaaraa)
"Mut mitäs sulle kuuluu? Ei olla ollukkaan yhteyksissä sen jälkeen kun vähän painittiin siellä sun heilan synttäreillä"
"Niiiiih......... Mut mä olen tässä Turussa ja ajattelin kun sä kerran asut täällä niin voitaisko vähän tavata...."
Muutaman yön mä sitten vielä kulutin parin tutun sohvia kunnes PikkuSerkku oli saanut säädettyä kämppänsä niin että mahtuisin sinne. Se oli just löytänyt uuden plikan itsellensä (ja sulle voin tunnustaakkin että varsin nätin tytön se mun Pikkuserkku oli iskenyt;)
Työmatkani kasvoi sellaiseks tunnin pituseks, asuttiin jossain Turun ja Paimion rajalla, tai se olla Paimoin puolta missä oltiin, mutta elämä oli rauhallista, aamulla ylös sohvalta istumaan, bussiin joka joka aamu vei mut Turun keskustan kautta duunipaikalle Raisioon.
Siinä istuessa busseissa oli paljon aikaa miettiä elämää, tulipa siinä välillä joskus muisteltua kaihoisasti Kuusankoskeakin, pieniä mutta rakkaita piirejä, lain molemmilla puolilla kikkailuja ja muuta mistä sain pienet iloni ja hetkeni kulutettua!
Sitä tasaisuutta sit kestikin hetki, olin muutanut elämäntapojani, kuljin yleisillä, maksoin veroja, tervehdin iloisesti ihmisille... ja valehtelin itselleni joka aamu" juu... juu.... näinhän niiden asioiden pitääkin mennä" Mut niinkun kaikilla tarinoilla niin tälläkin oli sitten loppunsa.
Yks päivä kotiin tullessani PikkuSerkullani oli minulle kirje odottamassa. Sisällä ei ollut härkää tai punakeltaista lippua, sisällä ei ollut huumeita tai muuta vanhasta elämästäni vaan siellä oli Veljeni kirjoittama kirje.
Emme ole olleet koskaan veljeni kanssa väleissä sen jälkeen kun puberteettipäissämme löimme toisiltamme hampaat kurkkuun, mutta nyt oli molemmat jo kasvaneet noista ajoista ja hänelle soittamani ensimmäinen puhelu sujuikin varsin hyvin ja hyvässä hengessä! Keskustelimme siitä että olen aina tervetullut Espanjaan tapaamaan hänen lisäksi myös isäämme.
Ja siitä pistettiinkin sitten rattaita pyörii, vanha tuttuni järjesti mulle Espanjasta yhdestä satamasta vähän roudarin hommia, ja sehän sopi mulle kun rasvattu, ilmotin Kirstille että en valitettavasti voi odottaa enään Kupittaan asuntoa vaan nyt on moottoritie kuuma ja sitä on seurattava. Duunipaikkani Raisiossa oli ollut pitkään jo kiven alla ja se sitten samoihin aikoihin se lähtikin alta, muistaakseni jostain veronkierrosta se paska kaatui, Mutta kaikki tapahtui ihan muutamassa viikossa..... Koko elämä muuttui kertaheitolla!
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Lehtihaastattelu fotomyyjän arjesta
Julkaisen ennakkoon raakaversion lehtihaastattelusta joka suoritettiin pari viikkoa sitten, julkaisuajankohta huhtikuun numerossa! (boldattu: alkusanat ja haastattelijan kysymykset)
Istun pienen liikkeen pienessä taukotilassa ja odottelen haastateltavaksi aikasemmin tällä viikolla käydyn puhelinkeskustelun myötä itsevarmaa ja ainakin valokuvauksesta jos ei ihan kaikkea niin paljon tietävää herrasmiestä, hän on jo vuosia toiminut valokuvien parissa ja uskoo valokuvien voimaan siten kun siihen uskottiin 1950 luvulla!
Hyvää Päivää.
Moi.... Sori oli vähän kiire, piti hoitaa alta pois pari asiakasta, otatsä kahvia?
Kiitos. Mutta niin, kerro nyt hieman itsestäsi ja siitä missä me nyt ollaan?
No jooh..... Eli mä olen David, ikää kahdenkymmenen puolessavälissä ja fotomyyjä nimikkeellä mä palkkani saan! Tällä hetkellä me istutaan mun duunipaikan pimiössä ja odotellaan kahvin tippumista.
Pitää myöntää että mun toimittajanurallani en ole montaa kertaa törmännyt näinkin mielenkiintoiseen taukotilaan!
No juuh.... ei tää nyt mikään starbucks ole mutta osataan mekin kahvia keittää...Heh... he... Mut niin, mä toin sut nyt tänne jo ihan sen takia että tää nyt on se valokuvauksen synnyinpesä, ei ehkä tosin nykysin mutta pimiöissä ne kuvat ennen saivat elämänsä ensiparkaisut.
Mennään vähän sun henkilökohtaiseen työhön, eli mitä tekee fotomyyjä ja miks?
"Miks" onkin hyvä kysymys...... Mä näkisin oman duunin vähän niinkun ihmisten inspiraation esilletuojana.. Eli täällä me päivät pitkät tehdään ihmisten valokuvista konkreettisia valokuvia.... eli "painetaan" kuvat paperille jolloin ne ovat vielä 100vuoden päästäkin esillä..... Senkin jälkeen kun nykyisen optiset ja flashit on hävinnyt niin paperi on ja pysyy..... Tai sit se homehtuu!
Mutta arkipäiväisemmin voisin sanoa että autan tiskin takana ihmisiä kaikessa mikä liittyy valokuvaukseen, eli neuvon käyttämään kameroita, usein tulee asiakkaita meille lauseella "Ostin Anttilasta kameran ja voitko nyt kertoa miten tää toimii...." Ja yritän siinä sitten rivienvälistä kertoa että ehkä kannattais lukea käyttöopas tai mennä vaikka kirjastoon lainamaan joku kirja joka kertoo kuvaamisesta..... Mutta aika usein sitä itse joutuu vaan huokaisemaan että "Sinne menee taas urpo kameran kanssa joka ei tajua siitä mitään vaikka mä sille just kerroin kaiken oleellisen"
Tästä onkin hyvä aasinsilta teidän asiakkaisiin, minkälaista asiakaskuntaa teillä käy?
No niinkun voi arvata niin asiakaskunta nyt on siitä Neiti Pikkuneiti MäcciADsta aina sinne laitapuolen kulkijaan jotka tuovat kertakäyttökameran kehitykseen! ja näin sen pitääkin olla koska valokuvaaminen merkkaa niin monelle niin eri asiaa ja kaikki näkee valokuvat niin erinlaisia, joillekkin ne vaan on duunia ja jollekkin sydän! Mutta keskiarvoisesti meillä nyt käy ehkä enimmäkseen sellaista 40-60v väkeä siillä lapsilta saadun synttärilahjakameran kanssa..! Ja se väki on just sitä tasapaksua massaa joiden kuvaamisessa ei ole mitään intohimoa saati sitten että kuvauskohteet olis jotain muuta kun lastenlapsia tai kuvia sieltä thaimaasta..... Välikommenttina pitää sanoa että mä tiedän enemmän paikkoja jo thaimaasta kun moni siellä koko ikänsä asunut:)
Viittasit tuossa äsken näihin "Pikkuneiteihin" Mitä sillä tarkoitat?
Hehee.... Huomasin kyllä teidän iPhonen, mutta niin.... valokuvaamisessa on vikana ehkä sellanen pienoinen elitismi mitä se on joskus kivikaudella ehkä ollutkin, mutta nää ADt ovat juurikin sitä väkeä jotka kantaa sitä monen tonnin kameraansa joka paikassa ja uhoavat meille jos heidän kuvansa eivät näytä värejä oikein kun he on just vääntänyt niitä kuvia kuus tuntia pikkuMäceillään se puudeli siinä sylissä! Niin se egoilun määrä on jotain niin ärsyttävää ja usein näiden henkilöiden kanssa ei päästäkkään tyydyttävään lopputulokseen.... Viimeistään hinnasta heidän pitää aina päästä kitisemään! Mutta kolikon kääntöpuolena pitää sanoa että he tuovat tähän duuniin juuri haastetta ja "oikeiden" kuvaajien kautta pääse tutustuu erinlaisiin projekteihin ja kuvaustapoihin yms
Minua ja monia varmaan kiinnostaa ihmisten kuvien sisältö, kuinka usein teille esim tulee "K-18" materiaalia?
No nyt pitää kyllä kaikkien pettymykseksi kertoa että kyllä aika harvassa ovat kuvat jotka millään tavalla pysäyttää tai edes pistää miettimään.... Harvassa ovat oikeasti hienot kuvat ja vielä harvemmassa ovat mitenkään ala-arvoiset tai sekopäiset kuvat.
Eli te siis katsotte ihmisten kuvia jos sieltä vaikka löytyiskin jotain jännittävää?
Tottakai, mutta täysin ammatillisesta näkökulmasta.... Jos sitä katsoo päivässä sellanen 5000 kuvaa niin ei niiden sisältö enään kauheesti kiinnosta.... ennemminkin katsotaan teknisesti ne kuntoon ja tietenkin jos tulee ongelmia niin pitää tarkastaa kuvissa missä vika ja sit korjata se, ja kaikenlisäks 99 prosenttia meidän asiakaskunnan otoksista on juurikin niitä lapsenlapsia tai lomamatkoja jotka itseäni ei kiinnosta pätkän vertaa!
Joten ei tää arki todellakaan ole mitään Robin Williams työntekoa.... (lukijoille välikomenttina: Robin Williams esitti pääosaa elokuvassa 1 Hour Photo jossa hän näytteli fotomyyjää jolle tuli paha pakkomielle valokuvista)
Mikä sun työssä sit on eniten vastenmielistä?
Vastenmielinen on vähän vahva sana..... Mutta eniten tässä duunissa just vituttaa asiakkaiden suhtautuminen myyjiin, ostetaan ne isot kamerat isolla rahalla ja sit tullaan liikkeeseen kysymään että miten päin sinne tulee muistikortti..... Ja sit kun yritän neuvoa niin sitten muristaan että "älä sinä kloppi siinä neuvo.. mä olen ottanut kuvia jo 70 luvulla vanhalla Konicalla" Ja sit sitä vaan nostaa kätensä ylös kunnes ne taas kysyy jotain kymystä johon mun pitää vastata ilman että en kuulosta siltä että neuvoisin häntä vaan pikemminkin palautan hänen muistiin vaan sen minkä hän jo tiesikin mutta oli unohtanut!
Mitä kautta itse muuten olet päätynyt tälle alalle.... ei tälle alalle varmaan ihan kadulta vaan olla tultu heilumaan?
Tääkin on hyvä kysymys.... vaikka yks viisas suuri valkoinen joskus on sanonutkin että tähän duuniin voitais ottaa kenet vaan kadulta heilumaan niin kyllä tää tietenkin on lähtenyt kiinnostuksesta kuvaamiseen ja itse olen kanssa aloittanut tän alan oikeesta pimiöstä, seisomassa siellä punavalossa ja kiroilemassa kun rulla on taas mennyt vituilleen... Mutta kantapäästä se kaikki alkaa ja siinä polven korkeudella mä taidan nyt olla..... Mutta siitä valokuvien tekeminen lähtee liikkeelle että tietää miten se kuva on otettu!
Sulla rupee nyt ruokatauko ole päätöksessä ja on aika viimeiselle ajatukselle... Sana on vapaa...
Joo niin... sori tää aikataulu nyt oli tällänen kun oon tässä nyt yksin duunissa, Mutta viimeset sanat voisin viitata siihen että vaikka tää duuni kovasti muistuttaakin McDonaldsin kassaa..... niin pitää kyl kiittää kaikkia työkavereita ja niitä miljoonia asiakkaita jotka on mun käsien kautta saanut muistoillensa jonkun esilletulotavan! ja muistakaa arvon väki että ne teidän passikuvat ovat juurikin teidän näköiset eikä se naama siitä parane vaikka te mulle itkette! Kiitos!
Kiitos itsellesi, jäi nyt valitettavasti paljon kysymyksiä väliin mutta kiitos haastattelusta.
Istun pienen liikkeen pienessä taukotilassa ja odottelen haastateltavaksi aikasemmin tällä viikolla käydyn puhelinkeskustelun myötä itsevarmaa ja ainakin valokuvauksesta jos ei ihan kaikkea niin paljon tietävää herrasmiestä, hän on jo vuosia toiminut valokuvien parissa ja uskoo valokuvien voimaan siten kun siihen uskottiin 1950 luvulla!
Hyvää Päivää.
Moi.... Sori oli vähän kiire, piti hoitaa alta pois pari asiakasta, otatsä kahvia?
Kiitos. Mutta niin, kerro nyt hieman itsestäsi ja siitä missä me nyt ollaan?
No jooh..... Eli mä olen David, ikää kahdenkymmenen puolessavälissä ja fotomyyjä nimikkeellä mä palkkani saan! Tällä hetkellä me istutaan mun duunipaikan pimiössä ja odotellaan kahvin tippumista.
Pitää myöntää että mun toimittajanurallani en ole montaa kertaa törmännyt näinkin mielenkiintoiseen taukotilaan!
No juuh.... ei tää nyt mikään starbucks ole mutta osataan mekin kahvia keittää...Heh... he... Mut niin, mä toin sut nyt tänne jo ihan sen takia että tää nyt on se valokuvauksen synnyinpesä, ei ehkä tosin nykysin mutta pimiöissä ne kuvat ennen saivat elämänsä ensiparkaisut.
Olen aina luullut että pimiöissä on oikeesti pimeetä ja elokuvissa siellä on valo nyt sen takia että nähdään näyttelijät, mutta toi punavalokin tuo tänne ihan sellasen tunnelman kun sunnuntaisella kynttilänvaloillallisella.
Hehee, tää kertoo vähän meidän valokuvaajien romanttisuudesta, tosin... säkin nyt istut siinä meidän vessanpöntöllä juomassa Saludoa joten eiköhän se romanttisuus rapise sen myötä, mutta niin kun tuossa aikaisemmin jo viittasin niin pimiön tarkoitus on vähän muuttunut vuosien varrella..... ei täällä enään kehitetä kuvia, ei haistella kiinnitteitä eikä kiroilla kun valoitukset menee vituilleen! Surullista mutta totta niin pimiöt ovat nykysin enään vaan Kirjoittajien mielikuvituksen tuotteita johon on hyvä pohjustaa vaikka joku trilleri, mutta meille maallikkoille nää nykysin on enään melkein pelkästään varastoja jossa silloin sun tällöin tarkastetaan jonkun mummun filmikameran sisältö.... eli niin ne ajat muuttuu!Mennään vähän sun henkilökohtaiseen työhön, eli mitä tekee fotomyyjä ja miks?
"Miks" onkin hyvä kysymys...... Mä näkisin oman duunin vähän niinkun ihmisten inspiraation esilletuojana.. Eli täällä me päivät pitkät tehdään ihmisten valokuvista konkreettisia valokuvia.... eli "painetaan" kuvat paperille jolloin ne ovat vielä 100vuoden päästäkin esillä..... Senkin jälkeen kun nykyisen optiset ja flashit on hävinnyt niin paperi on ja pysyy..... Tai sit se homehtuu!
Mutta arkipäiväisemmin voisin sanoa että autan tiskin takana ihmisiä kaikessa mikä liittyy valokuvaukseen, eli neuvon käyttämään kameroita, usein tulee asiakkaita meille lauseella "Ostin Anttilasta kameran ja voitko nyt kertoa miten tää toimii...." Ja yritän siinä sitten rivienvälistä kertoa että ehkä kannattais lukea käyttöopas tai mennä vaikka kirjastoon lainamaan joku kirja joka kertoo kuvaamisesta..... Mutta aika usein sitä itse joutuu vaan huokaisemaan että "Sinne menee taas urpo kameran kanssa joka ei tajua siitä mitään vaikka mä sille just kerroin kaiken oleellisen"
Tästä onkin hyvä aasinsilta teidän asiakkaisiin, minkälaista asiakaskuntaa teillä käy?
No niinkun voi arvata niin asiakaskunta nyt on siitä Neiti Pikkuneiti MäcciADsta aina sinne laitapuolen kulkijaan jotka tuovat kertakäyttökameran kehitykseen! ja näin sen pitääkin olla koska valokuvaaminen merkkaa niin monelle niin eri asiaa ja kaikki näkee valokuvat niin erinlaisia, joillekkin ne vaan on duunia ja jollekkin sydän! Mutta keskiarvoisesti meillä nyt käy ehkä enimmäkseen sellaista 40-60v väkeä siillä lapsilta saadun synttärilahjakameran kanssa..! Ja se väki on just sitä tasapaksua massaa joiden kuvaamisessa ei ole mitään intohimoa saati sitten että kuvauskohteet olis jotain muuta kun lastenlapsia tai kuvia sieltä thaimaasta..... Välikommenttina pitää sanoa että mä tiedän enemmän paikkoja jo thaimaasta kun moni siellä koko ikänsä asunut:)
Viittasit tuossa äsken näihin "Pikkuneiteihin" Mitä sillä tarkoitat?
Hehee.... Huomasin kyllä teidän iPhonen, mutta niin.... valokuvaamisessa on vikana ehkä sellanen pienoinen elitismi mitä se on joskus kivikaudella ehkä ollutkin, mutta nää ADt ovat juurikin sitä väkeä jotka kantaa sitä monen tonnin kameraansa joka paikassa ja uhoavat meille jos heidän kuvansa eivät näytä värejä oikein kun he on just vääntänyt niitä kuvia kuus tuntia pikkuMäceillään se puudeli siinä sylissä! Niin se egoilun määrä on jotain niin ärsyttävää ja usein näiden henkilöiden kanssa ei päästäkkään tyydyttävään lopputulokseen.... Viimeistään hinnasta heidän pitää aina päästä kitisemään! Mutta kolikon kääntöpuolena pitää sanoa että he tuovat tähän duuniin juuri haastetta ja "oikeiden" kuvaajien kautta pääse tutustuu erinlaisiin projekteihin ja kuvaustapoihin yms
Minua ja monia varmaan kiinnostaa ihmisten kuvien sisältö, kuinka usein teille esim tulee "K-18" materiaalia?
No nyt pitää kyllä kaikkien pettymykseksi kertoa että kyllä aika harvassa ovat kuvat jotka millään tavalla pysäyttää tai edes pistää miettimään.... Harvassa ovat oikeasti hienot kuvat ja vielä harvemmassa ovat mitenkään ala-arvoiset tai sekopäiset kuvat.
Eli te siis katsotte ihmisten kuvia jos sieltä vaikka löytyiskin jotain jännittävää?
Tottakai, mutta täysin ammatillisesta näkökulmasta.... Jos sitä katsoo päivässä sellanen 5000 kuvaa niin ei niiden sisältö enään kauheesti kiinnosta.... ennemminkin katsotaan teknisesti ne kuntoon ja tietenkin jos tulee ongelmia niin pitää tarkastaa kuvissa missä vika ja sit korjata se, ja kaikenlisäks 99 prosenttia meidän asiakaskunnan otoksista on juurikin niitä lapsenlapsia tai lomamatkoja jotka itseäni ei kiinnosta pätkän vertaa!
Joten ei tää arki todellakaan ole mitään Robin Williams työntekoa.... (lukijoille välikomenttina: Robin Williams esitti pääosaa elokuvassa 1 Hour Photo jossa hän näytteli fotomyyjää jolle tuli paha pakkomielle valokuvista)
Mikä sun työssä sit on eniten vastenmielistä?
Vastenmielinen on vähän vahva sana..... Mutta eniten tässä duunissa just vituttaa asiakkaiden suhtautuminen myyjiin, ostetaan ne isot kamerat isolla rahalla ja sit tullaan liikkeeseen kysymään että miten päin sinne tulee muistikortti..... Ja sit kun yritän neuvoa niin sitten muristaan että "älä sinä kloppi siinä neuvo.. mä olen ottanut kuvia jo 70 luvulla vanhalla Konicalla" Ja sit sitä vaan nostaa kätensä ylös kunnes ne taas kysyy jotain kymystä johon mun pitää vastata ilman että en kuulosta siltä että neuvoisin häntä vaan pikemminkin palautan hänen muistiin vaan sen minkä hän jo tiesikin mutta oli unohtanut!
Mitä kautta itse muuten olet päätynyt tälle alalle.... ei tälle alalle varmaan ihan kadulta vaan olla tultu heilumaan?
Tääkin on hyvä kysymys.... vaikka yks viisas suuri valkoinen joskus on sanonutkin että tähän duuniin voitais ottaa kenet vaan kadulta heilumaan niin kyllä tää tietenkin on lähtenyt kiinnostuksesta kuvaamiseen ja itse olen kanssa aloittanut tän alan oikeesta pimiöstä, seisomassa siellä punavalossa ja kiroilemassa kun rulla on taas mennyt vituilleen... Mutta kantapäästä se kaikki alkaa ja siinä polven korkeudella mä taidan nyt olla..... Mutta siitä valokuvien tekeminen lähtee liikkeelle että tietää miten se kuva on otettu!
Sulla rupee nyt ruokatauko ole päätöksessä ja on aika viimeiselle ajatukselle... Sana on vapaa...
Joo niin... sori tää aikataulu nyt oli tällänen kun oon tässä nyt yksin duunissa, Mutta viimeset sanat voisin viitata siihen että vaikka tää duuni kovasti muistuttaakin McDonaldsin kassaa..... niin pitää kyl kiittää kaikkia työkavereita ja niitä miljoonia asiakkaita jotka on mun käsien kautta saanut muistoillensa jonkun esilletulotavan! ja muistakaa arvon väki että ne teidän passikuvat ovat juurikin teidän näköiset eikä se naama siitä parane vaikka te mulle itkette! Kiitos!
Kiitos itsellesi, jäi nyt valitettavasti paljon kysymyksiä väliin mutta kiitos haastattelusta.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Yksinäisyys
Ei.... tämä ei ole mikään vuodatus omasta elämäntilanteestani, ei.... Vaan tämä on ajatuksia siitä mitä omalla kohdallani voisin kutsua enemmän jo elämäntavaksi kuin itsesäälissä rypemiseksi yms.
Yksinäisyys sanana rinnastetaan usein hyvinkin negatiiviseen olotilaan jota me ihmiset alitajuntaisesti yritämme välttää tai ainakin meidän pitäisi pyrkiä tilanteeseen jossa ei olisi yksinäinen tai muuta, ja monelle yksinäisyys just herättääkin pelkotiloja ja ajatuksia siitä itsensä kanssa jaksamisesta jos on yksin tai jää yksin!
Yksinäisyys sanana on enemmän henkistä kun fyysistä ja siten se oletetaankin liittyvän jotenkin henkiseen hyvinvointiin..... mun mielestä yksinäisyydessä on helpompi miettiä niitä itselle tärkeitä asioita ja rakentaa sitä omaa elämää ilman ympäristön tuomaa painetta! Yksinäisyydessä sä voit olla oma itsesi.
No mutta se pöytälaatikkofilosofiasta... Mennään käytäntöön ja enemmän siihen fyysiseen yksinoloon:
Mulle yksinoleminen fyysisesti tarkoittaa eniten vapautta.... tässävälissä kaikki seurustelevat lukijat kiroilevat että "voin mä seurustelevana ihmisenäkin olla vapaa"
Juu juu.... Tottakai voitte.... onhan se lehmäkin vapaa siellä laitumella vaikka sillä aita onkin..
No mutta provokaatiot sikseen ja asiaan.... Eli mä näen yksinolemisen eniten vapautena ja liiallisen vaikutteen estävänä tekijänä, juoksen karkuun ajatusta jossa mun pitäisi oppia elämään yhden mielen mukaan ja samalla muokata omia ajatuksiani tän mielen kanssa.
En väitä ettäkö kaikki anti-yksinoleminen on pelkästään ympäristön painostusta muokata sua itseään, itsestähän se on kiinni mitä haluaa oppia ja mitä ei! Mutta ihminen haluaa oppia alitajuntaisesti kokoajan ja jos se ympäristö on kahlittu vaan yhteen oppimislinjaan niin siitä unohtuu avarakatseisuus! Mutta tätä avarakatseisuutta voi onneksi oppia sun laajalta ystäväpiiriltä jossa yhdistyy anti-yksinoleminen sekä halu oppia uutta!
Et ole yksin..... Opit kokoajan..... Etkä kävele tunnelissa..... Siitä on hyvät ystävät tehty!
Nyt kun kirjottajakin on päässyt taas uuteen mielenkiintoiseen oppimisympäristöön niin yksinäisyys itsessään on taas enemmän voimavara kuin pelkotila, Vielä hetki sitten pienemmällä paikkakunnalla oltuani yksinäisyys painoi hirveesti ja yksinäisyydestä oli tullut fyysistä kaipuuta oppia uutta...... Nyt yksinäisyys on taas enemmän voimaa sen tiedonjanon täyttämiseen!
Ehkä mä en yksinäisenä sit saa niin paljoa sitä fyysistä lempeä tai henkistä tukea mutta saanpahan ainakin kaiken vapauden toteuttaa itseäni ja katsoa miten pitkälle sitä jaksaa omilla siivillä! *niisk niisk*
Loppukaneetiksi sanon että "Opi eka elämään itsesi kanssa ennenkun jaat itsesi muiden kanssa"
Yksinäisyys sanana rinnastetaan usein hyvinkin negatiiviseen olotilaan jota me ihmiset alitajuntaisesti yritämme välttää tai ainakin meidän pitäisi pyrkiä tilanteeseen jossa ei olisi yksinäinen tai muuta, ja monelle yksinäisyys just herättääkin pelkotiloja ja ajatuksia siitä itsensä kanssa jaksamisesta jos on yksin tai jää yksin!
Yksinäisyys sanana on enemmän henkistä kun fyysistä ja siten se oletetaankin liittyvän jotenkin henkiseen hyvinvointiin..... mun mielestä yksinäisyydessä on helpompi miettiä niitä itselle tärkeitä asioita ja rakentaa sitä omaa elämää ilman ympäristön tuomaa painetta! Yksinäisyydessä sä voit olla oma itsesi.
No mutta se pöytälaatikkofilosofiasta... Mennään käytäntöön ja enemmän siihen fyysiseen yksinoloon:
Mulle yksinoleminen fyysisesti tarkoittaa eniten vapautta.... tässävälissä kaikki seurustelevat lukijat kiroilevat että "voin mä seurustelevana ihmisenäkin olla vapaa"
Juu juu.... Tottakai voitte.... onhan se lehmäkin vapaa siellä laitumella vaikka sillä aita onkin..
No mutta provokaatiot sikseen ja asiaan.... Eli mä näen yksinolemisen eniten vapautena ja liiallisen vaikutteen estävänä tekijänä, juoksen karkuun ajatusta jossa mun pitäisi oppia elämään yhden mielen mukaan ja samalla muokata omia ajatuksiani tän mielen kanssa.
En väitä ettäkö kaikki anti-yksinoleminen on pelkästään ympäristön painostusta muokata sua itseään, itsestähän se on kiinni mitä haluaa oppia ja mitä ei! Mutta ihminen haluaa oppia alitajuntaisesti kokoajan ja jos se ympäristö on kahlittu vaan yhteen oppimislinjaan niin siitä unohtuu avarakatseisuus! Mutta tätä avarakatseisuutta voi onneksi oppia sun laajalta ystäväpiiriltä jossa yhdistyy anti-yksinoleminen sekä halu oppia uutta!
Et ole yksin..... Opit kokoajan..... Etkä kävele tunnelissa..... Siitä on hyvät ystävät tehty!
Nyt kun kirjottajakin on päässyt taas uuteen mielenkiintoiseen oppimisympäristöön niin yksinäisyys itsessään on taas enemmän voimavara kuin pelkotila, Vielä hetki sitten pienemmällä paikkakunnalla oltuani yksinäisyys painoi hirveesti ja yksinäisyydestä oli tullut fyysistä kaipuuta oppia uutta...... Nyt yksinäisyys on taas enemmän voimaa sen tiedonjanon täyttämiseen!
Ehkä mä en yksinäisenä sit saa niin paljoa sitä fyysistä lempeä tai henkistä tukea mutta saanpahan ainakin kaiken vapauden toteuttaa itseäni ja katsoa miten pitkälle sitä jaksaa omilla siivillä! *niisk niisk*
Loppukaneetiksi sanon että "Opi eka elämään itsesi kanssa ennenkun jaat itsesi muiden kanssa"
torstai 4. maaliskuuta 2010
Unet
Heräsin aamulla ajatukseen jossa mietin että kenen korvien välistä tulee unissa käydyt keskustelut? "Keskustelu" viime yön unessa meni jotakuinkin näin:
Minä: Moi, mitä kuuluu?
Henkilö: Kaikki hyvin....(vaikka hän vaikutti apealta)
Minä: No millos sä tuut takas suomeen?
Henkilö: Enmä varmaan ole tulossa...
Minä: ??
Henkilö: No juuh kun hain kouluun ja pääsin sinne niin olen ainakin viel pari vuotta täällä!
Niin aamulla mietin että mun korvien välistähän ne hänenkin ajatukset tulevat.. joten mähän keskustelin vähän niinkun itseni kanssa! Outoa tässä on että "Henkilö" on oikeassa elämässä minun ystäväni joka ei ole tällä hetkellä suomessa, enkä ole hänen kanssa keskustellut varmaan vuoteen esim. hänen suunnitelmistaan ulkomailla yms!
Joten oliko tässä keskustelussa sitten osapuolena järki ja tunteet? Eli unessa sitä ajattelee ihmiset siten kun itse haluaisi niiden toimivan tai siten miten loppujenlopuks pelkää niiden toimivan?! Elikkä Järkeni vaan kysyy häneltä matkasuunnitelmia ja tunteeni ajattelee hänen jäävän joten hän vastaa siten kun minun heikompi kohtani (tunteet) haluaa hänen ajattelevan!
Eli kaikki unissa esiintyvät henkilöt ovat oikeesti mun ajatusten ruumiillistumia! Koska eihän ne voi sanoa sanaakaan mitä mä en tiedä jo etukäteen? Mä tiedän kaikki lauseet etukäteen joko sillä että mä olen varma mitä se sanoo tai sit mä pelkään mitä se sanoo! Mutta ei unissa voi tulla mitään sellasta mitä ei olis jo kokenut tai ajatellut! Unissa ei voi tulla yllätysjuonenkäänteitä!
Itse näen paljon unia tän hetkisistä tilanteista ja ajatuksista, harvoin näen painajaisia tai ahdistavia unia, vaan aina unissani on minulle tärkeitä henkilöitä ja paikkoja, ja omia uniani mun on helppo analysoida mistä ne tulee ja miks!
Minä: Moi, mitä kuuluu?
Henkilö: Kaikki hyvin....(vaikka hän vaikutti apealta)
Minä: No millos sä tuut takas suomeen?
Henkilö: Enmä varmaan ole tulossa...
Minä: ??
Henkilö: No juuh kun hain kouluun ja pääsin sinne niin olen ainakin viel pari vuotta täällä!
Niin aamulla mietin että mun korvien välistähän ne hänenkin ajatukset tulevat.. joten mähän keskustelin vähän niinkun itseni kanssa! Outoa tässä on että "Henkilö" on oikeassa elämässä minun ystäväni joka ei ole tällä hetkellä suomessa, enkä ole hänen kanssa keskustellut varmaan vuoteen esim. hänen suunnitelmistaan ulkomailla yms!
Joten oliko tässä keskustelussa sitten osapuolena järki ja tunteet? Eli unessa sitä ajattelee ihmiset siten kun itse haluaisi niiden toimivan tai siten miten loppujenlopuks pelkää niiden toimivan?! Elikkä Järkeni vaan kysyy häneltä matkasuunnitelmia ja tunteeni ajattelee hänen jäävän joten hän vastaa siten kun minun heikompi kohtani (tunteet) haluaa hänen ajattelevan!
Eli kaikki unissa esiintyvät henkilöt ovat oikeesti mun ajatusten ruumiillistumia! Koska eihän ne voi sanoa sanaakaan mitä mä en tiedä jo etukäteen? Mä tiedän kaikki lauseet etukäteen joko sillä että mä olen varma mitä se sanoo tai sit mä pelkään mitä se sanoo! Mutta ei unissa voi tulla mitään sellasta mitä ei olis jo kokenut tai ajatellut! Unissa ei voi tulla yllätysjuonenkäänteitä!
Itse näen paljon unia tän hetkisistä tilanteista ja ajatuksista, harvoin näen painajaisia tai ahdistavia unia, vaan aina unissani on minulle tärkeitä henkilöitä ja paikkoja, ja omia uniani mun on helppo analysoida mistä ne tulee ja miks!
maanantai 8. helmikuuta 2010
Kaksinaismoralismi
Bongasin äsken frendin postauksen facebookista jossa se ihmettelee kuinka uus facebookki pistettiin ulos kun ei vanhakaan toiminut yhtään.... Ymmärsin mitä frendi tarkoitti että peitetäänkö paskalla vanhaa paskaa..?? Mutta kommentoin seuraavanlaisesti hänen statukseensa:
Tästä kaikesta sit rupesin miettimään sitä millä tiellä itsekkin olen.... olen kovasti ryhtymässä kapitalismin työmieheks eli se ammatti joka saa myytyä ihmisille ne unelmat ja kauneusihanteet.. eli mainosalalle!
Tästä kaikesta sit rupesin miettimään sitä millä tiellä itsekkin olen.... olen kovasti ryhtymässä kapitalismin työmieheks eli se ammatti joka saa myytyä ihmisille ne unelmat ja kauneusihanteet.. eli mainosalalle!
Suosittelen katsomaan 99 francs elokuvan ja perään lukemaan Seppo Lampelan Hullu Klovni kirjan niin tiedätte mitä tarkoitan.
Mutta takaisin aiheeseen, eli tuntee itsensä kyl suht kaksinaismoralistiseks kun vastustaa materianlisääntymistä, tuotteiden myymistä ei sen takia että niistä olis kuluttajalla hyötyä vaan vaan sen takia että niiden valmistajat vetää kauheet hillot ja myy kuluttajille paskaa ja lupailtua unelmia! Ja silti samalla mä rakennan uraani mainosalanhenkilönä jonka pääprioriteetti on myydä ihmisille tuotteita graafisilla mielikuvilla! Eli unelmilla jota mainokset yrittää teettää.
Meikataan malli kauniiks pistetään se kameran eteen tökötit naamalla, photoshopataan ja keksitään vitun hyvä tarina!! Sit se mainos sanoo Pikku-Liisalle että "tule tänne niin elät (meidän) unelmaa"! ja liisan poikakaverille Pikku-Kallelle "sinulla pitää olla näin kaunis tyttöystävä tai et ole mitään..."
Ja näin Liisa ja Kalle on ihan sekasin.... tää malli vetää kokkelia naamaan ja yllätysyllätys voittaja on kusipää joka ei maksa näidenkään henkilöiden terveydenhuoltoa vaan vetää niiden kaikkien selkänahasta massit!
Mutta kyllä mainosmaailmassa hyvääkin on...! (tosin aika vähän) mutta yks plussa on kehitys, ihminen ajattelee asioita paljon laajemmin.. osaa ottaa enemmän asioita huomioon... kehittyy... ja oppii tunnistaa ympäriltä muutakin kun sen Kuokan ja Jussin!! Eli ihminen oppii erinlaisuutta ja vaikka sitä ajatellaakin että muoti olis se mihin kaikki pyrkii niin muodista on pikkuhiljaa tulossa kirosana ja ONNEKS kaikki genret,ryhmät, lahkot, jengit sekottuu.... Koska erinlaisten yhteisöiden välillä syttyy aina suurimmat sodat.... Sit kun kaikki periaatteessa hyväksyy toisensa niin ollaan kaikki samalla erinlaisia mutta samalla viivalla!
P.s. Pistin tänkin tekstin ulos paskana... täynnä typoja mutta vaan sen takia että saisin sen eetteriin ja itselleni mielihyvää.... Ai ai mä olen kaksonaismoralistinen... Mutta älä sä tee niinku mä teen vaan tee miten sust parhaiten tuntuu...!
P.s. Pistin tänkin tekstin ulos paskana... täynnä typoja mutta vaan sen takia että saisin sen eetteriin ja itselleni mielihyvää.... Ai ai mä olen kaksonaismoralistinen... Mutta älä sä tee niinku mä teen vaan tee miten sust parhaiten tuntuu...!
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Tulevaisuus
"Millon se paljon puhuttu tulevaisuus alkaa.."
- Laineen Kasperi -
Vuosi tästä eteenpäin tuntuu 10 vuodelta,
Mutta kun miettii vuos taaksepäin niin se on kun eilinen.
Sitä ei osaa vaan kuvitella omaa elämää vuoden päästä ja miks edes miettiä, antaa mielummin virran viedä, tän hetkinen elämäntilannekkin on sen verran hektinen että ei edes kannata miettiä niin pitkälle tulevaisuuteen kun lähitulevaisuuskin on niin auki! Mutta kaikki se on itsestä kiinni, koko tulevaisuus on itsestä kiinni,
sitä menee just sinne minne nokka näyttää ja sydän sanoo!
Neuvoja kannattaa toki aina ottaa vastaan mutta siinäkin pitää pitää tietty hajurako että ei liikaa mene toisten ajatusten mukaan, muuten se menee helposti siihen että tajuaakin faktan että se ei olekkaan enään sun tulevaisuus ja sit palataan takas lähtöpisteeseen ja taas meni hyvää aikaa hukkaan rakentaa omaa tulevaisuutta.
Allekirjoittaneen tulevaisuus muuttuu nyt kertaheitolla muuton myötä, jää vanhat tutut piirit ja turvallinen ympäristö mutta ei se ole tulevaisuuden rakentamista jos ei sille tee mitään, mun mielestä Tulevaisuuden rakentamisen iso kulmakivi on halu päästä eteenpäin ja siihen tavoitteseen milloin sydän on kotonaan. Ei sen tietenkään tartte olla mitenkään fyysistä liikettä paikasta toiseen vaan voi se olla ihan vaan henkistäkin etenemistä, itse vaan tarviin uusia näkökulmia ja inpiraationlähteitä tulevaisuuden tekemiseen.
Aina puhutaan siitä mitä pitäis olla isona.... Mutta eikös sellanen vanhanaikanen ajattelu pitäis pikkuhiljaa jättää isovanhempien kahvipöytään, ajattelu jossa "isona" oleminen tarkoittaa asuntolainaa, farmarivolvoa, kultaista noutajaa ja sitä omakotitaloa Nurmijärveltä! Sekä tietenkin se elämänkumppani ja vakituinen työpaikka!
P.s. Mä olen käynyt Nurmijärvellä duunissa eikä se kovin hääppönen paikka ole;)
Mutta niin, nykypäivisin mun mielestä elämään kuuluu paljon muutakin kun se tasaisuus joka tossa ajattelussa on tavoitteena, ehkä mä itsekkin joskus elän tolleen tai sit en.... sitähän ei voi tietää mutta toivon ainakin vähän mielikuvitus rikkaampaa loppuelämääni itselleni!
Kaikki tämä toki voi olla vaan mun nuoruuden uhoa ja te vanhemmat lukijat nauratte kuinka sinisilmäinen olen mutta kuinka monta kertaa te olette haaveillut jostain tilanteesta nuoruudessa joka olis pitänyt tehdä toisin?
En tuomitse ketään koska kaikkihan me ollaan oman elämämme seppiä mutta kehotan ottamaan riskejä, liikkumaan, miettimään ja punnitsemaan omat halut!
perjantai 29. tammikuuta 2010
Yölliset ajatukset
Olipa kerran yö.... yö tuli joka kerta uudelleen ja uudelleen.... jotkut pitivät kovasti yöstä ja jotkut eivät taas yhtään....
Yössä on hienoa se tunne että sä olet yksin, sä olet yksin ajatustesi kanssa.... sä et mieti sitä toista joka tuhisee siinä sängyssä vaan sä mietit sitä mitä sun päässä liikkuu...
Mä olen monesti miettinyt että onko meidän ajatukset oikeita yöllä vai päivällä? On paljon asioita mitä sä ajattelet erinlailla yöllä kun päivällä... Esimerkiks jos allekirjottanut inhoaisi omaa duuniaan öisin paljon enemmän kun päivisin.. Johtuuko se sit estojen häviämisestä jolloin ne oikeet tunteet tulee esille..... MUTTA sit taas ajatteleeko järki sit taas päivisin enemmän. Koska päivisin mun duunipaikka on ihan semigreat ja kannattaa sitä tehdä ennemmin kun olla työtön!
Eli mitkä ajatukset ne on oikeita loppujenlopuks? Pitäiskö aina kuunnella sitä yöajatusta ja irtisanoa itsensä duunista vai pitäiskö vaan tyytyä siihen enkeliin olkapäillä ja tyytyä tasaiseen menoon koska se on turvallista!
Puhutaan estoista...
Aina kun puhutaan estojen häviämisestä niin se liitetään jotenkin itsehillinnän rappeutumiseen ja muutenkin itsensä myymiseen ajatusten tasolla...... Mutta ei.. estojen häviämisessähän oikeesti on kyse siitä että lopetetaan se helkkarin itsensä huijaaminen ja kerrotaan miten asiat on..!! Sama liittyy myös itsetuntoon.... Öisin on paljon itsevarmempi olo kun päivisin!! Eli oikeestaan ihminen elää oikeesti vasta öisin.... Päivisin se ajattelee liikaa ja sitä kautta peittää omia tunteitaan!
Eli tarinan opetus on se että ei pidä unohtaa öisiä ajatuksia koskaan, koska niissä on se totuuden siemen..... Sieltä samasta päästähän ne on tullut kun ne päiväsetkin "turvalliset" ajatukset!
Yössä on hienoa se tunne että sä olet yksin, sä olet yksin ajatustesi kanssa.... sä et mieti sitä toista joka tuhisee siinä sängyssä vaan sä mietit sitä mitä sun päässä liikkuu...
Mä olen monesti miettinyt että onko meidän ajatukset oikeita yöllä vai päivällä? On paljon asioita mitä sä ajattelet erinlailla yöllä kun päivällä... Esimerkiks jos allekirjottanut inhoaisi omaa duuniaan öisin paljon enemmän kun päivisin.. Johtuuko se sit estojen häviämisestä jolloin ne oikeet tunteet tulee esille..... MUTTA sit taas ajatteleeko järki sit taas päivisin enemmän. Koska päivisin mun duunipaikka on ihan semigreat ja kannattaa sitä tehdä ennemmin kun olla työtön!
Eli mitkä ajatukset ne on oikeita loppujenlopuks? Pitäiskö aina kuunnella sitä yöajatusta ja irtisanoa itsensä duunista vai pitäiskö vaan tyytyä siihen enkeliin olkapäillä ja tyytyä tasaiseen menoon koska se on turvallista!
Puhutaan estoista...
Aina kun puhutaan estojen häviämisestä niin se liitetään jotenkin itsehillinnän rappeutumiseen ja muutenkin itsensä myymiseen ajatusten tasolla...... Mutta ei.. estojen häviämisessähän oikeesti on kyse siitä että lopetetaan se helkkarin itsensä huijaaminen ja kerrotaan miten asiat on..!! Sama liittyy myös itsetuntoon.... Öisin on paljon itsevarmempi olo kun päivisin!! Eli oikeestaan ihminen elää oikeesti vasta öisin.... Päivisin se ajattelee liikaa ja sitä kautta peittää omia tunteitaan!
Eli tarinan opetus on se että ei pidä unohtaa öisiä ajatuksia koskaan, koska niissä on se totuuden siemen..... Sieltä samasta päästähän ne on tullut kun ne päiväsetkin "turvalliset" ajatukset!
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Kuvaaminen
No okei.... jos sit kertoisin jotain siitä mitä oikeasti tiedän, noi kaksi aikasempaa kirjoitusta nyt ovat tollasta ajatusten kulkua ja "maailman-parantamista" Mutta kirjotan hetki tärkeimmästä asiasta itselleni eli kuvaamisesta ja kuvan tekemisestä!
Kuvaaminenhan on alunperinlähtenyt ideasta jossa halutaan ikuistaa joku tunne/tila/paikka/elämänhetki yms. Ihan lähivuosikymmeninä mukaan on tullut myös mainoskuvaamiset, valvontakamerakuvaaminen(ylinopeuskamerat) ja tavalliselle käyttäjälle tutuksi tulleet kännykkäkamerat ymsyms..
Mutta suurin asia mikä on vuosikymmenien aika muuttunut on kuvaamisen arkisuus... Kaikki voivat nykysin olla "kuvaajia", kameroiden hinta on digiaikana tippunut huomattavasti ja kaikki laitteet ovat kaikkien ulottuvilla. Ja se onkin osaaltaan syönyt ammattikuvaajien leipää.. ei siksi että nykyisin ihmiset voisivat itse ottaa omat studiokuvat kotonaan tai muuta vaan se että kuva itsessään on muuttunut tylsäksi... Ihmiset näkee nykyajan joka tuutista helvetin hienoja kuvia ja ei tartte kun mennä deviantarttiin niin siellä sä näet koko maailman ottamia hienoja kuvia! ja täten ammattikuvaajilta vaaditaan hetkihetkeltä enemmän skilssiä ja tietotaitoa kuvaamiseen! Ei enään riitä pelkkä hieno kuva vaan sen ympärille pitää rakentaa tarina ja kuvaajan pitää olla valmis kertomaan monen tunnin stoori kuvistaan... Tämä kaikki on tietenkin kärjistettyä mutta saatte ainakin pointin selville!
Tässä kaikessa menee koulukuntaraja..... Valitettavasti vaan tuo koulukunta joka uskoo valokuvaamiseen vielä puhtain elein on vähenemässä kun huomataan kuinka vaivatonta on korjata tietokoneella hiukan pieleen mennyt valkotasapaino tai muuta, mutta kyllä niitä patriootteja vielä löytyy jotka kuvaa sen 20rullaa ja kehityksen jälkeen huomaavat että joka kuvassa on pieni roska... ja sen jälkeen heittävät kaikki rullat pois! Siinä on tiettyä ihailtavaa sinnikkyyttä ja sillä tavalla kuvaamisesta ainakin saa kaiken irti kun siihen on pakko paneutua ja voi sitä voittamisen riemua kun onnistuu ottamaan erittäin hyvän kuvan ilman mitään muokkaamista! Iso käsi niille jotka jaksaa jatkaa perinteitä.
Mutta seuraavaks mennään siihen toiseen koulukuntaan ---->
Toinen koulukunta on uusi ja nykyaikainen ja kertoo myös paljon muutenkin nykyihmisistä, halutaan kaikki ja mielellään mahdollisimman nopeesti, enään ei jakseta odottaa kuvan valmistumista vaan jos digikameran prosessori ei pysty tekee kuvaa 0,2 sekunnissa niin tulee itku! Ja toinen suuri asia on että kuvaaminen ei lopu siihen kun kameran suljin sanoo Riks ja Raks vaan sitten tulee mukaan uusi ulottuvuus eli kuvan valmiiksitekeminen eli muokkaaminen (tässä kohdassa on hyvä muistuttaa että kannatan suuresti myös muokkaamattomia kuvia ja ns oldskool tyyliä)
Se että esim mainosmaailmassa kuvilla haluaa menestyä ja haluu niistä elantonsa niin pitää osata käyttää ohjelmistoja, voin sanoa että 99,9prosenttia joka ikisestä kuvasta mitä me ikinä nähdään on jollain tavoin muokattuja, enkä nyt tarkoita pelkästään malleja kuvissa ja niiden finnienpoistoja... vaan ihan kaikkea kuvaamista missä tarkoitus on tuottaa silmille mielihyvää (eli saada tuote myydyksi tai muuta) ovat jollaintavalla retuseerattuja!
Ainakin muotimaailmassa tuo tilanne on mennyt ihan överiksi, kaikki mallit viipyy kauemmin sen muokkaajannörtin näytöllä kun siellä kuvaajan salamanvaloissa!
Ranska tuo meidän ihana muodin mekkahan on nyt ekana maailmassa ruvennut kyseenalaistamaan ja tekemään asialle jotain:
"Ranskassa 60 kansanedustajaa on tehnyt aloitteen, jonka mukaan mainosvalokuviin olisi lisättävä maininta, mikäli kuvassa olevien henkilöiden ulkonäköä on paranneltu keinotekoisesti. Valokuvamalleja ei saisi hoikentaa eikä sääriä kaunistella."
Tosin toihan on ihan helvetin vaikeeta toteuttaa mutta ajatuksena erittäin hyvä! Mutta valokuvien muokkaaminen tulee kyllä jäämään vaikka sitä kiellettäis miten.
Itse toimin myymälävastaavana yhdessä monista valokuvia tekevästä liikkeestä ja siinä ammatissa näkee kyllä jos jonkinlaista kameralla säheltäjää ja "ammattilaista".
Voin joskus kertoa lisää fotomyyjän arjesta mutta muistakaa arvon kuvaajat että koskaan ette ole valmiita vaan aina pääsee eteenpäin!
Kuvaaminenhan on alunperinlähtenyt ideasta jossa halutaan ikuistaa joku tunne/tila/paikka/elämänhetki yms. Ihan lähivuosikymmeninä mukaan on tullut myös mainoskuvaamiset, valvontakamerakuvaaminen(ylinopeuskamerat) ja tavalliselle käyttäjälle tutuksi tulleet kännykkäkamerat ymsyms..
Mutta suurin asia mikä on vuosikymmenien aika muuttunut on kuvaamisen arkisuus... Kaikki voivat nykysin olla "kuvaajia", kameroiden hinta on digiaikana tippunut huomattavasti ja kaikki laitteet ovat kaikkien ulottuvilla. Ja se onkin osaaltaan syönyt ammattikuvaajien leipää.. ei siksi että nykyisin ihmiset voisivat itse ottaa omat studiokuvat kotonaan tai muuta vaan se että kuva itsessään on muuttunut tylsäksi... Ihmiset näkee nykyajan joka tuutista helvetin hienoja kuvia ja ei tartte kun mennä deviantarttiin niin siellä sä näet koko maailman ottamia hienoja kuvia! ja täten ammattikuvaajilta vaaditaan hetkihetkeltä enemmän skilssiä ja tietotaitoa kuvaamiseen! Ei enään riitä pelkkä hieno kuva vaan sen ympärille pitää rakentaa tarina ja kuvaajan pitää olla valmis kertomaan monen tunnin stoori kuvistaan... Tämä kaikki on tietenkin kärjistettyä mutta saatte ainakin pointin selville!
Tässä kaikessa menee koulukuntaraja..... Valitettavasti vaan tuo koulukunta joka uskoo valokuvaamiseen vielä puhtain elein on vähenemässä kun huomataan kuinka vaivatonta on korjata tietokoneella hiukan pieleen mennyt valkotasapaino tai muuta, mutta kyllä niitä patriootteja vielä löytyy jotka kuvaa sen 20rullaa ja kehityksen jälkeen huomaavat että joka kuvassa on pieni roska... ja sen jälkeen heittävät kaikki rullat pois! Siinä on tiettyä ihailtavaa sinnikkyyttä ja sillä tavalla kuvaamisesta ainakin saa kaiken irti kun siihen on pakko paneutua ja voi sitä voittamisen riemua kun onnistuu ottamaan erittäin hyvän kuvan ilman mitään muokkaamista! Iso käsi niille jotka jaksaa jatkaa perinteitä.
Mutta seuraavaks mennään siihen toiseen koulukuntaan ---->
Toinen koulukunta on uusi ja nykyaikainen ja kertoo myös paljon muutenkin nykyihmisistä, halutaan kaikki ja mielellään mahdollisimman nopeesti, enään ei jakseta odottaa kuvan valmistumista vaan jos digikameran prosessori ei pysty tekee kuvaa 0,2 sekunnissa niin tulee itku! Ja toinen suuri asia on että kuvaaminen ei lopu siihen kun kameran suljin sanoo Riks ja Raks vaan sitten tulee mukaan uusi ulottuvuus eli kuvan valmiiksitekeminen eli muokkaaminen (tässä kohdassa on hyvä muistuttaa että kannatan suuresti myös muokkaamattomia kuvia ja ns oldskool tyyliä)
Se että esim mainosmaailmassa kuvilla haluaa menestyä ja haluu niistä elantonsa niin pitää osata käyttää ohjelmistoja, voin sanoa että 99,9prosenttia joka ikisestä kuvasta mitä me ikinä nähdään on jollain tavoin muokattuja, enkä nyt tarkoita pelkästään malleja kuvissa ja niiden finnienpoistoja... vaan ihan kaikkea kuvaamista missä tarkoitus on tuottaa silmille mielihyvää (eli saada tuote myydyksi tai muuta) ovat jollaintavalla retuseerattuja!
Ainakin muotimaailmassa tuo tilanne on mennyt ihan överiksi, kaikki mallit viipyy kauemmin sen muokkaajannörtin näytöllä kun siellä kuvaajan salamanvaloissa!
Ranska tuo meidän ihana muodin mekkahan on nyt ekana maailmassa ruvennut kyseenalaistamaan ja tekemään asialle jotain:
"Ranskassa 60 kansanedustajaa on tehnyt aloitteen, jonka mukaan mainosvalokuviin olisi lisättävä maininta, mikäli kuvassa olevien henkilöiden ulkonäköä on paranneltu keinotekoisesti. Valokuvamalleja ei saisi hoikentaa eikä sääriä kaunistella."
Tosin toihan on ihan helvetin vaikeeta toteuttaa mutta ajatuksena erittäin hyvä! Mutta valokuvien muokkaaminen tulee kyllä jäämään vaikka sitä kiellettäis miten.
Itse toimin myymälävastaavana yhdessä monista valokuvia tekevästä liikkeestä ja siinä ammatissa näkee kyllä jos jonkinlaista kameralla säheltäjää ja "ammattilaista".
Voin joskus kertoa lisää fotomyyjän arjesta mutta muistakaa arvon kuvaajat että koskaan ette ole valmiita vaan aina pääsee eteenpäin!
Kokemukset
Mun mielestä elämän tärkeinpiä tavotteita on onnellisuus ja kokemukset, ne on kaksi aika hyvin käsikädessä menevää asiaa, ja näistä kahdesta käsittelen kokemuksia seuraavaks.
Kokemuksille voi nauraa.. kokemuksille voi itkeä... kokemuksista otetaan kuvia ja kokemuksien takia keräännytään muistelemaan... kokemusten kanssa tärkein asia muistaa on se että muistaa ne kokemukset.... ja siitä se kokemus syntyy... Ei se ole kokemus jos vetää pään täyteen ja heiluu baarin tanssilattialla kaataen ihmisten juomalaseja, Ellei seuraavana aamuna itse muista sitä! Kokemukset muistetaan.
Mun mielestä kokemukset on elämän suola.... sä voit vaikka sata vuotta opiskella ja tienata sikana rahaa, sä vaan raadat ja raadat että sä pääset siihen yhteiskunnallisesti hyväksyttyyn asemaan, ja samalla sä olet unohtanut elää, kerätä kokemuksia, no jooh hyvä lukija älä nyt hermostu.. kyllähän opiskelukin voi olla kokemus ja blablablaa! Mutta sitten sä pääset siihen hyväpalkkaseen duuniin jota sä tajuut tekeväs koska oot fiksu,kymmenen vuoden päästä istut kotona kuuntelemassa Mamban Valokuvabiisiä ja mietit että missä ihmeessä sun kokemukset on kymmeneltä vuodelta!
Kaverit ja ystävät kulkevat myös kokemusten kanssa käsikynkkää, on hieno muistella frendien kans kokemuksia, vaihtaa kokemuksia, siinä tulee kokemuksillekkin uusia ulottuvuuksia kun kuulee samoista kokemuksista erinlaisia versioita -5D experience-
Työkaluja kokemuksien rakentamiseen on muutamia, tärkein on oma pää, se on siks tärkein koska se on aina mukana, henkisistä puolista sosiaalisuus on ehkä yks suurimmista kokemuksien kasvattajista koska sosiaalisuus pistää sut keskustelemaan ja keräämään pieniä tietoja kokemuksien aikana, jotka sitten rakentaa se kokonaiskuvan kokemukselle! Ja tärkein on Halu kerätä kokemuksia, ei se kotona kaiket illat istuminen mitään kokemusta ole, vaan reippaasti liikkeelle, kävelet vaikka veden äärelle, heität kiven veteen ja kysyt ohikulkijalta että kuinkakohan monta kiveä tonne lampeen mahtaa mahtua! Ja hihitellen kävelet kotiin.... Se on kokemus.
Oma tärkein työkaluni kokemuksien keräämiseen on kamera, koneeltani löytyy varmaan 50 000 - 100 000 kuvaa erinlaisista kokemuksista, jotkut tykkää kirjoittaa kokemuksista päiväkirjaa, jotkut tekee kokemuksista lauluja mutta valitettavan moni ei tee kokemuksille mitään, sit ne vaan jää unholaan!
Hyvä lukija, tai paha lukija... muista kerätä kokemuksia ja muista jalostaa kokemuksia... ei siitä ole hyötyä jos on sata samanlaista kokemusta vaan tee niistä persoonallisia, väritä niitä riko niitä mutta tee ne niin että sydän on mukana!
np. Nothing
Kokemuksille voi nauraa.. kokemuksille voi itkeä... kokemuksista otetaan kuvia ja kokemuksien takia keräännytään muistelemaan... kokemusten kanssa tärkein asia muistaa on se että muistaa ne kokemukset.... ja siitä se kokemus syntyy... Ei se ole kokemus jos vetää pään täyteen ja heiluu baarin tanssilattialla kaataen ihmisten juomalaseja, Ellei seuraavana aamuna itse muista sitä! Kokemukset muistetaan.
Mun mielestä kokemukset on elämän suola.... sä voit vaikka sata vuotta opiskella ja tienata sikana rahaa, sä vaan raadat ja raadat että sä pääset siihen yhteiskunnallisesti hyväksyttyyn asemaan, ja samalla sä olet unohtanut elää, kerätä kokemuksia, no jooh hyvä lukija älä nyt hermostu.. kyllähän opiskelukin voi olla kokemus ja blablablaa! Mutta sitten sä pääset siihen hyväpalkkaseen duuniin jota sä tajuut tekeväs koska oot fiksu,kymmenen vuoden päästä istut kotona kuuntelemassa Mamban Valokuvabiisiä ja mietit että missä ihmeessä sun kokemukset on kymmeneltä vuodelta!
Kaverit ja ystävät kulkevat myös kokemusten kanssa käsikynkkää, on hieno muistella frendien kans kokemuksia, vaihtaa kokemuksia, siinä tulee kokemuksillekkin uusia ulottuvuuksia kun kuulee samoista kokemuksista erinlaisia versioita -5D experience-
Työkaluja kokemuksien rakentamiseen on muutamia, tärkein on oma pää, se on siks tärkein koska se on aina mukana, henkisistä puolista sosiaalisuus on ehkä yks suurimmista kokemuksien kasvattajista koska sosiaalisuus pistää sut keskustelemaan ja keräämään pieniä tietoja kokemuksien aikana, jotka sitten rakentaa se kokonaiskuvan kokemukselle! Ja tärkein on Halu kerätä kokemuksia, ei se kotona kaiket illat istuminen mitään kokemusta ole, vaan reippaasti liikkeelle, kävelet vaikka veden äärelle, heität kiven veteen ja kysyt ohikulkijalta että kuinkakohan monta kiveä tonne lampeen mahtaa mahtua! Ja hihitellen kävelet kotiin.... Se on kokemus.
Oma tärkein työkaluni kokemuksien keräämiseen on kamera, koneeltani löytyy varmaan 50 000 - 100 000 kuvaa erinlaisista kokemuksista, jotkut tykkää kirjoittaa kokemuksista päiväkirjaa, jotkut tekee kokemuksista lauluja mutta valitettavan moni ei tee kokemuksille mitään, sit ne vaan jää unholaan!
Hyvä lukija, tai paha lukija... muista kerätä kokemuksia ja muista jalostaa kokemuksia... ei siitä ole hyötyä jos on sata samanlaista kokemusta vaan tee niistä persoonallisia, väritä niitä riko niitä mutta tee ne niin että sydän on mukana!
np. Nothing
lauantai 23. tammikuuta 2010
Itsekkyys.
Eilen paikallisessa seurustelubaarissa ystäväni kanssa oli keskustelua itsekkyydestä (ja ei, tämä ei ollut mitään hiprakassa mietittyä hölynpölyä) mietin sitä kuinka vihaan itsekkyyttä esim parisuhteessa jossa esiintyy jo melkein sairaalloista mustasukkaisuutta, koska siitähän se on kiinni että se henkilö on vaan helkkarin itsekäs ja ajattelee omaa persettään ja sen yksinäisyyttä jos toinen henkilö on kolmannen osanpuolen kanssa! Itsekkyyttähän on tietenkin monenlaista niinkun on kaikkia henkisiä tiloja, ja kaikessahan on vaan kyse itsekurista millä sitä itsekkyyttä hallitaan.
"Hyvää" itsekkyyttä on esimerkiksi itsevarmuus joka auttaa esimerkiksi työhaastattelussa paljon! Ole suoraselkäinen ja puhu selkeästi ja tärkein on se että uskot itse mitä sanot, mutta sitten kun itsevarmuus menee yli niin se jälkeen sitä nostetaankin itseään jo toisten yläpuolelle ja tämä on "pahaa" itsekkyyttä, tämän jälkeen henkilö on siinä pisteessä että se on pakko henkisesti tai fyysisesti pitää muut alapuolellaan jotta sen oma itsevarmuus pysyy kasassa! Otetaan kaikki aseet käyttöön ja kävellään nokkapystyssä kaupungilla ja huudetaan "etsä v**u tiedä kuka mä oon"! Tämä tila aiheuttaa parisuhteessakin suurimmat ongelmat kun toinen osapuoli on toista "suurempi" ja kuvittelee omistavansa tän toisen, ei nähdä enään toista siinä rinnalla tasavertaisena vaan objektina joka auttaa sua pääsemään tavotteisiin hinnalla millä hyvänsä! ja siitä objektista ei niin vaan päästetä irti!
Jos tätä soppaa nyt sekoitetaan vielä vähän lisää, niin rupesin miettimään että enkö sitten ole itsekkin helvetin itsekäs kun en päästä ketään lähelleni enkä anna muiden vaikuttaa mielipiteisiini, Monimutkaista tässä on se että kaikissa asioissa ajattelen ennenmuuta muita kuin itseäni, mutta sitten taas olen erittäin tarkka siitä miten muut vaikuttavat omiin mielipiteisiini ja olen tasan oman linjan kulkija, Eli ajattelen helvetisti itseäni samalla kun muut asetan etusijalle itsestäni!
Tästäkin monella ystävälläni voisi olla erinlaisia mielipiteitä, mutta sen takia ne onkin ystäviä kun niillä on erinlaisia mielipiteitä!
np. AlBorosie - Kingston Town
"Hyvää" itsekkyyttä on esimerkiksi itsevarmuus joka auttaa esimerkiksi työhaastattelussa paljon! Ole suoraselkäinen ja puhu selkeästi ja tärkein on se että uskot itse mitä sanot, mutta sitten kun itsevarmuus menee yli niin se jälkeen sitä nostetaankin itseään jo toisten yläpuolelle ja tämä on "pahaa" itsekkyyttä, tämän jälkeen henkilö on siinä pisteessä että se on pakko henkisesti tai fyysisesti pitää muut alapuolellaan jotta sen oma itsevarmuus pysyy kasassa! Otetaan kaikki aseet käyttöön ja kävellään nokkapystyssä kaupungilla ja huudetaan "etsä v**u tiedä kuka mä oon"! Tämä tila aiheuttaa parisuhteessakin suurimmat ongelmat kun toinen osapuoli on toista "suurempi" ja kuvittelee omistavansa tän toisen, ei nähdä enään toista siinä rinnalla tasavertaisena vaan objektina joka auttaa sua pääsemään tavotteisiin hinnalla millä hyvänsä! ja siitä objektista ei niin vaan päästetä irti!
Jos tätä soppaa nyt sekoitetaan vielä vähän lisää, niin rupesin miettimään että enkö sitten ole itsekkin helvetin itsekäs kun en päästä ketään lähelleni enkä anna muiden vaikuttaa mielipiteisiini, Monimutkaista tässä on se että kaikissa asioissa ajattelen ennenmuuta muita kuin itseäni, mutta sitten taas olen erittäin tarkka siitä miten muut vaikuttavat omiin mielipiteisiini ja olen tasan oman linjan kulkija, Eli ajattelen helvetisti itseäni samalla kun muut asetan etusijalle itsestäni!
Tästäkin monella ystävälläni voisi olla erinlaisia mielipiteitä, mutta sen takia ne onkin ystäviä kun niillä on erinlaisia mielipiteitä!
np. AlBorosie - Kingston Town
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
kun taivas eikä ketään kiinnosta vaikka se toimis kuinka varmasti....!! Sama on kaikessa tekniikassa.... Kännyköitä ei enään rakenneta kestämään kun vuoden koska se on keskiarvo mitä ihmiset pitää kännykkää niin miks rakentaa kännykkä joka kestäis pidempään, ja sehän on vapaan markkinalain kulmakivi että materia liikkuu helvetisti kokoajan koska se pitää rahan liikkeessä! facebookin päivityksissäkin on kyse massista.... ei ne koodaajat siel väännä hikihatussa näitä saitteja paremmaks sen takia että me oltais tyytyväisiä vaan sen takia että saadaan mainostajia jota me idiootit sit ruokitaan...