Kuvia elinympäristöstä!

Tuossa oli sellanen viikon mittainen pieni sadekausi täällä rannikolla, tuuli varmaan jtn 25-30m/s, tuulen voimakkuudesta kertoo se että liikennemerkitkin vääntyivät.... mutta tätä se on espanjan talvi, lunta ei tule mutta täällä se sitten onkin korvattu helvetinmoisilla vesisateilla! Mutta hyvää on se että sit kun sitä vettä tulee niin sitä tulee kunnolla ja vähän aikaan... Ja sen jälkeen on aina pouta! Oheessa muutamia kuvia omalta työmatkaltani.... Työmatkaa on sellaset about 100metriä!

Sateen jälkeen on aina pouta, kuva paseolta (rantakadulta) aamulla n. 9 aikaan!

Oma koti kullan kallis! Allekirjoittaneen kotihotelli! 15kerrosta ja mä olen saanut kämpän toisesta....! Mutta kyllä siitäkin aamuinen välimeren kimallus näyttää ihan mukavalta!

Oikella rantaa, nyt tosin aika tyhjä ja autio! Mutta uskon että kuukauden päästä ainakin rupee jo vilkastumaan!

Rannan läpi menee joki mereen, kesällä vettä on sen verran että pystyy loikkaa yli mutta näin talvisin vuorelta tuleva vesi rakentaa merelle omaa uomaa..!

Oma hotelli vähän kauempaa!

Espanjalaiset ovat hyvin uskonnollista kansaa, kirkot ovat vaatimattoman pieniä mutta uskonnollisia patsaita löytyykin sitten enemmän kuin tarpeeksi!

Aurinkoa otetaan vaikka sitten vaatteet päällä!

Paseolta kuvattua! 8km rantakatua johon mahtuu varmaan sata hotellia ja varmaan 300 ravintolaa!

Ja sitten oma työpaikkani! Toimituksemme sijaitsee Centro Finlandiassa. Vasemmalla ravintola Dos Leones 2, jossa  pidetään kollegojen kanssa virkistyspalavereja! Oikealla onkin sitten sisäänkäynti tähän suureen keskukseen!
P.s. ei nää pojat ainakaan tageja osaa täällä tehdä!

Elämää 3000 kilometriä etelämmässä

Hyvää iltaa, kello on nyt 0:10 paikallista aikaa elikkä tunti taaksepäin Suomen aikaa!

En ole nyt puoleen vuoteen kirjoittanut tänne yhtään mitään, ja paras hetki taas aloittaa on kun tuntuu siltä että jollain tavalla pitää purkaa painoa harteilta!

Nyt eletään tammikuuta 2011, elän ja yritän Espanjan Aurinkorannikolla! tarkemmin sanottuna Fuengirolan kaupungissa jossa nyt olen asunut jo Elokuusta asti, eli on täällä tullut jo hetki vietettyä. Vielä tarkemmin sanottuna makaan Hotelli Stella Mariksen huoneessa, kuuntelen välimeren pauhunaa ja ikävöin ystäviä ja perhettä Suomessa.

Mutta se mitä täällä teen ja miten olen tänne päätynyt on kirjoittamisen arvoinen sepustus. Tuolla aikasemmin jo kerroinkin tulleeni tänne Elokuussa, silloin oli kuuma ja Suomessa kesä pikkuhiljaa taittumassa syksyyn! Mutta ei täällä, täällä vielä paistateltiin auringossa, heiteltiin frisbeetä rannalla, makoiltiin hotellin uima-altaalla, nautittiin virvokkeita ja otettiin muuten vaan rennosti! Muistan kun makoilin hiekalla muutaman ystävän kanssa katseltiin ohi käveleviä ihmisiä, suojauduttiin auringolta, niin keskustelimme siitä että "vaikka me ei oltais mitään elämässä saavutettu mutta on tämäkin jo jotain"!

Jos hiekka alkoi kyllästyttämään tai juomat alkoivat olemaan juomakelvottoman lämpimiä pystyi aina siirtymään hotellin uima-altaalle, hotellin ravintolasta ostettiin aina Strongbowt mukaan ja mentiin hakee paikka auringosta! Ei paljoa Stressi painanut siinä kun hätisteli kärpäsiä ympäriltä ja nautti elämästä!

Fuengirolan kaupunki:


Pieni kaupunki Espanjan etelä-rannikolla, pinta-alaa tällä piskuisella kaupungilla on vain 10neliökilometriä (Pori n. 850neliökilometriä) asukkaita täällä on sellanen 65 000 (Pori 85 000) mutta kun kesä koittaa niin "asukasmäärä" pomppaa johonkin 200 000 silmäpariin! Siinä sitä onkin sitten ahtaamista että kaikki mahtuu tänne pitäjään! Yks ehkä kansainvälisimmistä kaupungeista missä olen koskaan ollut, kansalaisuuksia täältä löytyy varmaan toista sataa, esimerkkeinä Kinkit hoitaa vaatekaupat, Thaikut hoitaa hieronnat ja Senegalit hoitaa sulle sitten pleksit silmille ja rolexit käteen! Kaikkia muita kansalaisuuksia täältä sitten löytyykin mutta yks täältä on jäänyt kokonaan pois, meinaan espanjalaiset.
   Paras asia täällä taitaa olla toi Ranta, rantaa jota löytyy Fuengirolan kaupungilta peräti 8 kilometriä (Yyteri 6km) eli hiekkaa löytyy silmänkantamattomiin sekä tuhansia aurinkotuoleja (yksi maksaa 4e ja kaksi yllättäen 8e) ja niillä röhnöttävät turistit

Turistit:
Turisteista riittääkin paljon kirjoitettavaa, jotkut pitää niitä oksettavina ja joillekkin ne on taas tärkeä elinkeino, näin vasta puol vuotta espanjassa asuneena pidän itseänikin vielä varsin turistina, enkä edes kiellä sitä, olis aika tekopyhää väittää parin hassun kuukauden ja muutaman espanjan sana jälkeen olevani jotain muuta! Mutta se miten itse suhtautuu elämään ulkomailla onkin oma juttunsa! Enmä huutele tuolla kaadulla isoon ääneen "HEII.... MÄ OLEN LOMALLA MÄ OLEN KÄNNISSÄ" enkä huuda suomeksi espanjalaiselle "HEI KOETA NYT URPO YMMÄRTÄÄ ETTÄ MÄ HALUAN KALJAN ENKÄ TÄTÄ LIMUA", vaan pikemminkin häpeän sitä että olen heidän mailla enkä osaa sanaakaan espanjaa! Sen takia olenkin koettanut edes vähän opiskella espanjaa, vaikka allekirjoittaneesta kyllä näkee jo tuhansien kilsojen päästä että siellä se Guiri(ulkomaalainen) taas vipeltää! Mutta olenhan ainakin yrittänyt!
   Mutta turistit ne myös pitää tätä kaupunkia pystyssä, täällä on satoja ellei jopa tuhansia ulkomaalaisia omistuksessa olevia yrityksiä! (pelkästään suomalaisia yrityksiä on toista sataa) ja niissä asioivat turistit sitten tuovat tänne helvetisti rahaa josta sitten hyötyy niin paikalliset kuin vierailevat tähdetkin!

Töitä töitä ja töitä!
Itse asun tällä hetkellä Los Bolichesin (Fuengirolan kaupunginosa) laitamilla, eli tuon samaisen Bolichesin joka on jo niin monelle Aurinkorannikon vierailijallekkin tuttu! kaupunginosa jossa asuu ihan helvetisti Suomalaisia! on baareja suomenlippuineen ja karaokeineen, on partureita kaikenkirjavilla mainoksilla, on ravintoloita jossa ei tarjota kun mämmiä ja läskisoppaa ja löytyy täältä vielä suomalainen videovuokraamokin jos tylsää tulee! Eli suomen kielellä voit ihan hyvin elää täällä lopunikäsii, voit syödä suomalaista ruokaa ja katsoa suomalaista telkkaria! ja kaikki tämä ilman ikävää pakkasta ja loskaa ja pitkää talvea ja jäätyneitä putkia ja kyrpiintyneitä kasvoja kadulla! Niimpä.... miksipä ei!

   Itse toimin tällä hetkellä kaupunkilehdessä taittajana, suomalaisessa kaupunkilehdessä, eli periaatteessa joku voisi sanoa että olen edistämässä suomalaisen roskapostin jakelua! mutta itse pidän työstäni kovasti tämän lehden palveluksessa, päätehtäväni on kerätä kokoon palaset joita tulee myyjiltä, toimittajilta ja päätoimittajalta sekä joskus myös lukijoiltakin, tehdä niistä valmis palapeli ja lähettää koko pakettin painoon! näin teen joka viikko ja siinä sitä riittääkin työtä! Alkuvaikeuksien läpi tarvottuani pikkuhiljaa rupee asiat luonnistumaan, työ rupee olemaan jo luonnikasta ja suoraan sanottuna nautin työstäni! Työpaikkani sijaitsee Centro Finlandian "ostoskeskuksessa"  Toimituksemme on pieni mutta sitäkin intensiivisempi! Välillä sisään voi astua niin Kari Lumikero kuin Jorma Pulkkinenkin! Päätoimittajana meillä toimii Antti "Pizza" Pekkarinen jonka luotsaamana hoidamme lehden aina joka Perjantai lukijoille!
   Mutta se mainosjorinoista... eli lyhykäisyydessään teen suomalaisille suomalaista sanomalehteä, aamuisin juon suomalaista kahvia ja kaiket päivät puhun vain suomea! Niin tylsältä kun se kaikki kuulostaakin....

Tässä vaiheessa olen kadottanut ajat sitten jo punaisen langan, helvetisti on kirjoitettavaa, eikä se todellakaan jää tähän! Paljon on viel tarinaa turisteista, kaupungista, kulttuurista, espanjalaista, yöelämästä, kolikon kääntöpuolesta ymsymsyms..!  Mutta siitä kaikesta joskus myöhemmin lisää! Loppuun voisin lisätä vielä muutaman valokuvan: Valitettavasti kuvat ovat aika randomtavaraa kun en ole ottanut vielä perinteisiä turistikuvia:

Fuengirolan Ferioiden kuvasatoa: seuraavana kuva tuhansien kojujen tuhansista palkinnoista

 Kauniita Feria-mekkoja:

 Ja joka lapsen (ja vähän aikuisenkin) suosikkilaite: Törmäilyautot (joilla todellakin törmäiltiin)

 

Sitten Krogodiiiilejä Fugen eläintarhalta:

 Ja pullo Wodkaa, !!älkää ikinä hyvät ihmiset ostako Rushkinoffia!!

 Ihan hirveetä kuraa mitä ei saatu lannistettua millään plissillä

 Tämä kuva on Malagan kaduilta

 Ja vielä muutama kuva fiilistelyistä joskus elo-lokakuulta

  

Kuvablogin paluu..

Joskus sitä pystyy kuvalla kertoo enemmän kun tuhannella sanalla!
Mitä suu ei voi sanoa sitä silmät voi kertoa

Tuhlaajapojan Tarina

Kauan sitten istuessani duunipaikan vieressä olevassa kahvilassa, viereeni istui herra joka kohteliaasti tiedusteli vapaata paikkaa ja yksin kun istuin niin miks olisin kieltäytynyt seurasta. Mikeksi esittäynyt mies rupes kertoo tarinaa jonka nyt haluan jakaa teidän muiden kanssa koska itseäni se ainakin jollaintavalla liikutti:

Kuusankoskella meno rupes olee vähän liian kuumottavaa, oli vähän liikaa ihmisiä kiinnostunut mun asioista, mun masseista, mun  liikkeistä ja siinä vaiheessa riitti paskassa tarpominen kun K-Kaupan kassaneitikin rupes jo vittuilee pieleenmenneistä kaupoista itänaapurin kavereiden kanssa. Päätin että nyt riittää, jätän kaiken, monen vuoden suhteet hyviin frendeihin, finnkinon ennakkolipuistakin jouduin luopuu mutta pakko oli vaan luopua tärkeistä asioista että pääsee eteenpäin!
   Viimeinen lauantai Bläkiksessä (Pub Black Out) istuessani törmäsin muutaman vuoden takaiseen frendiin (se oli yhden ison keikan yhteistyökumppaneita) Sen kanssa vuodatettiin kyyneleitä vaihtaessamme ajatuksia kuin mies miehelle, puhuttiin paljon vaaleanpunaisista haaveista ja niistä tarinoista mitä meistä piti tulla isona! Hänellä tosin elämä meni paremmin kun mulla mutta solidaarisuudesta hän lupas auttaa mua! Sinä iltana vielä vaihdettiin paljon shotteja, halauksia ja ostettiin me ruusutkin toisillemme merkiksi syvästä ystävyydestä!
 
Kohmeinen helmikuinen Sunnuntai, herään jonkun amerikanraudan takapenkiltä siihen kun joku nainen huutaa etupenkiltä pää punasena..."nyt on herra hyvä ja painuu vittuun kun niin turkuun halusit päästä"! Ja hetkeä myöhemmin löydänkin itseni istumasta Turun linja-autoaseman odotusaulasta etsimässä katsellani vessaa johon pääsen tyhjentämään viimeyön heikkoudet....  
   Pääni ei tajua vieläkään että en ole enään Kuusankoskella, samalla kun korvien välissä raksuttaa niin että vieressä istuvat mummutkin jo hermostuvat kun ajatustyöni on niin kaameaa.... käteni etsivät taskusta muutaman kolikon että saisin Tripin..... Tripin aah.. niin raikkaan appelsiinimehun maailmaan! Kolikoiden seasta löydän myös paperilapun, siinä lukee omalla niin päin persettä olevalla käsialallani.

 "Kirsti 0498463222<3"

Perässä oleva sydän saa mun mahan taas kääntyy ympäri kun annan mielikuvitukseni hetkeksi leijailla kaikkii Bläkiksen Ruusuihin joiden tuoksu muistuttaa enemmän Kalasatamaa kun Puutarhaa.... Mutta onneks aivoni pääsevät taas mukaan reaaliaikaan ja muistuttaa mua edellisillasta sen verran että tää Kirstihän oli sen mun frendin yhteys joka lupas auttaa mua uuteen elämänalkuun! Joten otin puhelimen taskusta....

" Unnngh...... Salosella....."
" Täs Mike moi.... sä et varmaan tunne mua, mutta oli viime yönä ton Peran kanssa juttua et sä voisit vähän helppii mua?"
" *syväää huokaus* Juuh... kyl mä sut tiedän.. soititte eilen mulle Peran kanssa täydessä kaasussa, sä taisit huutaa sieltä takaa jotain rakastavas mua tai jtn... en oikeen saanut selvää kun Peran mukaan sulla oli portsarin kanssa joku tilanne kesken"
" Voi perseensuti..... Sori et häiritsin..... Jatka vaan nukkumista.. en häiritse tän enempää"
" Eikun odota....vaikka kello onkin 7.00 aamulla niin kunhan laskin leikkiä.... kyllä te mulle eilen soititte mutta Peran kanssa mä vaan juttelin, missä sä oot nyt?"
..............

Sit alkoi mun elämä Turussa, kaupunginosaa en ikinä muista nimeltä mutta jotain vähän parempaa väkeä siellä asui, ja tunsin siinä samalla itsekkin saavani ihan uutta virtaa ja inspiraatiota, Kirstin kanssa tultiin hyvin toimeen ja sain buukata sen sohvalla siihen asti kun sen äijä tulee jostain meriltä, Kirsti jopa etsi mulle jonkun sen frendin kautta oman kämpän, ei siinä ollut muuta ongelmaa kun että se kämppä oli putkirempassa enkä päässsyt sinne ainakaan viel kuukauteen asumaan... Mutta se passas mulle hyvin kun kuitenkin sain buukata siinä Kirstillä, Sain vielä vanhan duunipaikan kautta uuden mahiksen toimia Turun seudun liikkeessä duunissa... Joten kaikki oli hyvin... Duunipaikka alla, liksa joka kuukausi, kämppä alla ja oma tulossa hetken päästä! Tunsin jotenkin päässeeni taas lentoon, matalalla mutta varmasti!
   Tutustuin moneen hyvään tyyppiin niin Kirstin kautta kun duuninkin puolestani, juhlin, vaikutin asioihin.... ja olin vähän jopa politiikassakin mukana. Kevät oli puhkeamassa kukkaan ja kaikki näytti hyvältä, kunnes tuli se aika että mun piti antaa tilaa Kirstin merimiehelle! ja mun piti saadakkin se mun kämppä sitten jo tulevana viikonloppuna joten hyvin pystyn pari yötä buukkaa missä tahansa ja samalla olla häiritsemättä Kirstin ja merikarhun iloista jälleenäkemistä! Pari yötä menikin hyvin siellä ja täällä mutta viikon jälkeen rupes hiukan jo vituttaa että aamulla kun heräs niin ei tiennyt että missä sitä ens yönä on yötä! Kirstin kanssa puhelimessa keskustellessani putkirempassa olikin tullut jotain hulluja probleemia, oli kuulemma kämpässä ollut vähän liikaa asbestia joka pitkittää vähän remppaa!
    Sit piti rupee jo vähän funtsiikkin asioita koska nyt oli suurena vaarana että koko Turku Case menee vituiks. Istuin Amarillon terassilla, tilasin itselleni prikallisen salmareita, otin Nokian käteeni, ja tärisevin käsin näppäilin näytölle numeron joka kuului mun Pikku-Serkulle....

"Laineella....."
"Hmm...totanoi eiku niin....."
"ettekste vitun apinat nyt ymmärrä että mä en haluu teidän mikrobittejä ja cosmoja.... cosmo on paukkunakin jo niin jumalattoman pahaa että kuka haluais lukee sellasta lehtee"
"Eikun täs on Mike........"
"Mike perkele......... olisit saatana soittanut ennen niin olisin tiennyt"
"Heheheheeee....(se on sitä meidän vähermmän fiksua sukuhaaraa)
"Mut mitäs sulle kuuluu? Ei olla ollukkaan yhteyksissä sen jälkeen kun vähän painittiin siellä sun heilan synttäreillä"
"Niiiiih......... Mut mä olen tässä Turussa ja ajattelin kun sä kerran asut täällä niin voitaisko vähän tavata...."


Muutaman yön mä sitten vielä kulutin parin tutun sohvia kunnes PikkuSerkku oli saanut säädettyä kämppänsä niin että mahtuisin sinne. Se oli just löytänyt uuden plikan itsellensä (ja sulle voin tunnustaakkin että varsin nätin tytön se mun Pikkuserkku oli iskenyt;)

Työmatkani kasvoi sellaiseks tunnin pituseks, asuttiin jossain Turun ja Paimion rajalla, tai se olla Paimoin puolta missä oltiin, mutta elämä oli rauhallista, aamulla ylös sohvalta istumaan, bussiin joka joka aamu vei mut Turun keskustan kautta duunipaikalle Raisioon.
    Siinä istuessa busseissa oli paljon aikaa miettiä elämää, tulipa siinä välillä joskus muisteltua kaihoisasti Kuusankoskeakin, pieniä mutta rakkaita piirejä, lain molemmilla puolilla kikkailuja ja muuta mistä sain pienet iloni ja hetkeni kulutettua!
   Sitä tasaisuutta sit kestikin hetki, olin muutanut elämäntapojani, kuljin yleisillä, maksoin veroja, tervehdin iloisesti ihmisille... ja valehtelin itselleni joka aamu" juu... juu.... näinhän niiden asioiden pitääkin mennä"  Mut niinkun kaikilla tarinoilla niin tälläkin oli sitten  loppunsa.

Yks päivä kotiin tullessani PikkuSerkullani oli minulle kirje odottamassa. Sisällä ei ollut härkää tai punakeltaista lippua, sisällä ei ollut huumeita tai muuta vanhasta elämästäni vaan siellä oli Veljeni kirjoittama kirje.
   Emme ole olleet koskaan veljeni kanssa väleissä sen jälkeen kun puberteettipäissämme löimme toisiltamme hampaat kurkkuun, mutta nyt oli molemmat jo kasvaneet noista ajoista ja hänelle soittamani ensimmäinen puhelu sujuikin varsin hyvin ja hyvässä hengessä! Keskustelimme siitä että olen aina tervetullut Espanjaan tapaamaan hänen lisäksi myös isäämme.
  Ja siitä pistettiinkin sitten rattaita pyörii, vanha tuttuni järjesti mulle Espanjasta yhdestä satamasta vähän roudarin hommia, ja sehän sopi mulle kun rasvattu, ilmotin Kirstille että en valitettavasti voi odottaa enään Kupittaan asuntoa vaan nyt on moottoritie kuuma ja sitä on seurattava. Duunipaikkani Raisiossa oli ollut pitkään jo kiven alla ja se sitten samoihin aikoihin se lähtikin alta, muistaakseni jostain veronkierrosta se paska kaatui, Mutta kaikki tapahtui ihan muutamassa viikossa..... Koko elämä muuttui kertaheitolla!

Myöhemmin mulle sit selviskin että Mike oli tuon mulle kerrotun tarinan jälkeen lähtenytkin suoraan lentokentälle matkalle Espanjaan tapaamaan veljeänsä, se oli jonkinlainen testamentti jaettuna tuntemattoman ihmisen kanssa., testamentti joka helpotti Miken muuttoa Suomesta Espanjaan. Täl hetkellä Mikellä on Espanjassa kaunis tyttöystävä, roudarinduunit on vaihtunut jo pikkupomon pestiin ja elämä muutenkin maistuu, maistuu niin kauan kunnes menojalkaa taas vipattaa ja on aika seurata unelmiaan johonkin muualle.




 



 

Lehtihaastattelu fotomyyjän arjesta

Julkaisen ennakkoon raakaversion lehtihaastattelusta joka suoritettiin pari viikkoa sitten, julkaisuajankohta huhtikuun numerossa! (boldattu: alkusanat ja haastattelijan kysymykset)

Istun pienen liikkeen pienessä taukotilassa ja odottelen haastateltavaksi aikasemmin tällä viikolla käydyn puhelinkeskustelun myötä itsevarmaa ja ainakin valokuvauksesta jos ei ihan kaikkea niin paljon tietävää herrasmiestä, hän on jo vuosia toiminut valokuvien parissa ja uskoo valokuvien voimaan siten kun siihen uskottiin 1950 luvulla!

Hyvää Päivää.
Moi.... Sori oli vähän kiire, piti hoitaa alta pois pari asiakasta, otatsä kahvia?


Kiitos. Mutta niin, kerro nyt hieman itsestäsi ja siitä missä me nyt ollaan?
No jooh..... Eli mä olen David, ikää kahdenkymmenen puolessavälissä ja fotomyyjä nimikkeellä mä palkkani saan! Tällä hetkellä me istutaan mun duunipaikan pimiössä ja odotellaan kahvin tippumista.


Pitää myöntää että mun toimittajanurallani en ole montaa kertaa törmännyt näinkin mielenkiintoiseen taukotilaan!
No juuh.... ei tää nyt mikään starbucks ole mutta osataan mekin kahvia keittää...Heh... he... Mut niin, mä toin sut nyt tänne jo ihan sen takia että tää nyt on se valokuvauksen synnyinpesä, ei ehkä tosin nykysin mutta pimiöissä ne kuvat ennen saivat elämänsä ensiparkaisut.

Olen aina luullut että pimiöissä on oikeesti pimeetä ja elokuvissa siellä on valo nyt sen takia että nähdään näyttelijät, mutta toi punavalokin tuo tänne ihan sellasen tunnelman kun sunnuntaisella kynttilänvaloillallisella.

Hehee, tää kertoo vähän meidän valokuvaajien romanttisuudesta, tosin... säkin nyt istut siinä meidän vessanpöntöllä juomassa Saludoa joten eiköhän se romanttisuus rapise sen myötä, mutta niin kun tuossa aikaisemmin jo viittasin niin pimiön tarkoitus on vähän muuttunut vuosien varrella..... ei täällä enään kehitetä kuvia, ei haistella kiinnitteitä eikä kiroilla kun valoitukset menee vituilleen! Surullista mutta totta niin pimiöt ovat nykysin enään vaan Kirjoittajien mielikuvituksen tuotteita johon on hyvä pohjustaa vaikka joku trilleri, mutta meille maallikkoille nää nykysin on enään melkein pelkästään varastoja jossa silloin sun tällöin tarkastetaan jonkun mummun filmikameran sisältö.... eli niin ne ajat muuttuu!


Mennään vähän sun henkilökohtaiseen työhön, eli mitä tekee fotomyyjä ja miks?
"Miks" onkin hyvä kysymys...... Mä näkisin oman duunin vähän niinkun ihmisten inspiraation esilletuojana.. Eli täällä me päivät pitkät tehdään ihmisten valokuvista konkreettisia valokuvia.... eli "painetaan" kuvat paperille jolloin ne ovat vielä 100vuoden päästäkin esillä..... Senkin jälkeen kun nykyisen optiset ja flashit on hävinnyt niin paperi on ja pysyy..... Tai sit se homehtuu!
   Mutta arkipäiväisemmin voisin sanoa että autan tiskin takana ihmisiä kaikessa mikä liittyy valokuvaukseen, eli neuvon käyttämään kameroita, usein tulee asiakkaita meille lauseella "Ostin Anttilasta kameran ja voitko nyt kertoa miten tää toimii...." Ja yritän siinä sitten rivienvälistä kertoa että ehkä kannattais lukea käyttöopas tai mennä vaikka kirjastoon lainamaan joku kirja joka kertoo kuvaamisesta..... Mutta aika usein sitä itse joutuu vaan huokaisemaan että "Sinne menee taas urpo kameran kanssa joka ei tajua siitä mitään vaikka mä sille just kerroin kaiken oleellisen" 

Tästä onkin hyvä aasinsilta teidän asiakkaisiin, minkälaista asiakaskuntaa teillä käy?
No niinkun voi arvata niin asiakaskunta nyt on siitä Neiti Pikkuneiti MäcciADsta aina sinne laitapuolen kulkijaan jotka tuovat kertakäyttökameran kehitykseen! ja näin sen pitääkin olla koska valokuvaaminen merkkaa niin monelle niin eri asiaa ja kaikki näkee valokuvat niin erinlaisia, joillekkin ne vaan on duunia ja jollekkin sydän! Mutta keskiarvoisesti meillä nyt käy ehkä enimmäkseen sellaista 40-60v väkeä siillä lapsilta saadun synttärilahjakameran kanssa..! Ja se väki on just sitä tasapaksua massaa joiden kuvaamisessa ei ole mitään intohimoa saati sitten että kuvauskohteet olis jotain muuta kun lastenlapsia tai kuvia sieltä thaimaasta..... Välikommenttina pitää sanoa että mä tiedän enemmän paikkoja jo thaimaasta kun moni siellä koko ikänsä asunut:)

Viittasit tuossa äsken näihin "Pikkuneiteihin" Mitä sillä tarkoitat?
Hehee.... Huomasin kyllä teidän iPhonen, mutta niin.... valokuvaamisessa on vikana ehkä sellanen pienoinen elitismi mitä se on joskus kivikaudella ehkä ollutkin, mutta nää ADt ovat juurikin sitä väkeä jotka kantaa sitä monen tonnin kameraansa joka paikassa ja uhoavat meille jos heidän kuvansa eivät näytä värejä oikein kun he on just vääntänyt niitä kuvia kuus tuntia pikkuMäceillään se puudeli siinä sylissä! Niin se egoilun määrä on jotain niin ärsyttävää ja usein näiden henkilöiden kanssa ei päästäkkään tyydyttävään lopputulokseen.... Viimeistään hinnasta heidän pitää aina päästä kitisemään! Mutta kolikon kääntöpuolena pitää sanoa että he tuovat tähän duuniin juuri haastetta ja "oikeiden" kuvaajien kautta pääse tutustuu erinlaisiin projekteihin ja kuvaustapoihin yms

Minua ja monia varmaan kiinnostaa ihmisten kuvien sisältö, kuinka usein teille esim tulee "K-18" materiaalia?
No nyt pitää kyllä kaikkien pettymykseksi kertoa että kyllä aika harvassa ovat kuvat jotka millään tavalla pysäyttää tai edes pistää miettimään.... Harvassa ovat oikeasti hienot kuvat ja vielä harvemmassa ovat mitenkään ala-arvoiset tai sekopäiset kuvat.

Eli te siis katsotte ihmisten kuvia jos sieltä vaikka löytyiskin jotain jännittävää?
Tottakai, mutta täysin ammatillisesta näkökulmasta.... Jos sitä katsoo päivässä sellanen 5000 kuvaa niin ei niiden sisältö enään kauheesti kiinnosta.... ennemminkin katsotaan teknisesti ne kuntoon ja tietenkin jos tulee ongelmia niin pitää tarkastaa kuvissa missä vika ja sit korjata se, ja kaikenlisäks 99 prosenttia meidän asiakaskunnan otoksista on juurikin niitä lapsenlapsia tai lomamatkoja jotka itseäni ei kiinnosta pätkän vertaa!
 Joten ei tää arki todellakaan ole mitään Robin Williams työntekoa.... (lukijoille välikomenttina: Robin Williams esitti pääosaa elokuvassa 1 Hour Photo jossa hän näytteli fotomyyjää jolle tuli paha pakkomielle valokuvista)


Mikä sun työssä sit on eniten vastenmielistä?
Vastenmielinen on vähän vahva sana..... Mutta eniten tässä duunissa just vituttaa asiakkaiden suhtautuminen myyjiin, ostetaan ne isot kamerat isolla rahalla ja sit tullaan liikkeeseen kysymään että miten päin sinne tulee muistikortti..... Ja sit kun yritän neuvoa niin sitten muristaan että "älä sinä kloppi siinä neuvo.. mä olen ottanut kuvia jo 70 luvulla vanhalla Konicalla"  Ja sit sitä vaan nostaa kätensä ylös kunnes ne taas kysyy jotain kymystä johon mun pitää vastata ilman että en kuulosta siltä että neuvoisin häntä vaan pikemminkin palautan hänen muistiin vaan sen minkä hän jo tiesikin mutta oli unohtanut!


Mitä kautta itse muuten olet päätynyt tälle alalle.... ei tälle alalle varmaan ihan kadulta vaan olla tultu heilumaan?
Tääkin on hyvä kysymys.... vaikka yks viisas suuri valkoinen joskus on sanonutkin että tähän duuniin voitais ottaa kenet vaan kadulta heilumaan niin kyllä tää tietenkin on lähtenyt kiinnostuksesta kuvaamiseen ja itse olen kanssa aloittanut tän alan oikeesta pimiöstä, seisomassa siellä punavalossa ja kiroilemassa kun rulla on taas mennyt vituilleen... Mutta kantapäästä se kaikki alkaa ja siinä polven korkeudella mä taidan nyt olla..... Mutta siitä valokuvien tekeminen lähtee liikkeelle että tietää miten se kuva on otettu!

Sulla rupee nyt ruokatauko ole päätöksessä ja on aika viimeiselle ajatukselle... Sana on vapaa...
Joo niin... sori tää aikataulu nyt oli tällänen kun oon tässä nyt yksin duunissa, Mutta viimeset sanat voisin viitata siihen että vaikka tää duuni kovasti muistuttaakin McDonaldsin kassaa..... niin pitää kyl kiittää kaikkia työkavereita ja niitä miljoonia asiakkaita jotka on mun käsien kautta saanut muistoillensa jonkun esilletulotavan!  ja muistakaa arvon väki että ne teidän passikuvat ovat juurikin teidän näköiset eikä se naama siitä parane vaikka te mulle itkette! Kiitos!

Kiitos itsellesi, jäi nyt valitettavasti paljon kysymyksiä väliin mutta kiitos haastattelusta.

Yksinäisyys

Ei.... tämä ei ole mikään vuodatus omasta elämäntilanteestani, ei.... Vaan tämä on ajatuksia siitä mitä omalla kohdallani voisin kutsua enemmän jo elämäntavaksi kuin itsesäälissä rypemiseksi yms.

Yksinäisyys sanana rinnastetaan usein hyvinkin negatiiviseen olotilaan jota me ihmiset alitajuntaisesti yritämme välttää tai ainakin meidän pitäisi pyrkiä tilanteeseen jossa ei olisi yksinäinen tai muuta, ja monelle yksinäisyys just herättääkin pelkotiloja ja ajatuksia siitä itsensä kanssa jaksamisesta jos on yksin tai jää yksin!
   Yksinäisyys sanana on enemmän henkistä kun fyysistä ja siten se oletetaankin liittyvän jotenkin henkiseen hyvinvointiin..... mun mielestä yksinäisyydessä on helpompi miettiä niitä itselle tärkeitä asioita ja rakentaa sitä omaa elämää ilman ympäristön tuomaa painetta! Yksinäisyydessä sä voit olla oma itsesi.

No mutta se pöytälaatikkofilosofiasta... Mennään käytäntöön ja enemmän siihen fyysiseen yksinoloon:

Mulle yksinoleminen fyysisesti tarkoittaa eniten vapautta.... tässävälissä kaikki seurustelevat lukijat kiroilevat että "voin mä seurustelevana ihmisenäkin olla vapaa"
Juu juu.... Tottakai voitte.... onhan se lehmäkin vapaa siellä laitumella vaikka sillä aita onkin..
No mutta provokaatiot sikseen ja asiaan.... Eli mä näen yksinolemisen eniten vapautena ja liiallisen vaikutteen estävänä tekijänä, juoksen karkuun ajatusta jossa mun pitäisi oppia elämään yhden mielen mukaan ja samalla muokata omia ajatuksiani tän mielen kanssa.
   En väitä ettäkö kaikki anti-yksinoleminen on pelkästään ympäristön painostusta muokata sua itseään, itsestähän se on kiinni mitä haluaa oppia ja mitä ei! Mutta ihminen haluaa oppia alitajuntaisesti kokoajan ja jos se ympäristö on kahlittu vaan yhteen oppimislinjaan niin siitä unohtuu avarakatseisuus! Mutta tätä avarakatseisuutta voi onneksi oppia sun laajalta ystäväpiiriltä jossa yhdistyy anti-yksinoleminen sekä halu oppia uutta!

Et ole yksin..... Opit kokoajan..... Etkä kävele tunnelissa..... Siitä on hyvät ystävät tehty!

Nyt kun kirjottajakin on päässyt taas uuteen mielenkiintoiseen oppimisympäristöön niin yksinäisyys itsessään on taas enemmän voimavara kuin pelkotila, Vielä hetki sitten pienemmällä paikkakunnalla oltuani yksinäisyys painoi hirveesti ja yksinäisyydestä oli tullut fyysistä kaipuuta oppia uutta...... Nyt yksinäisyys on taas enemmän voimaa sen tiedonjanon täyttämiseen!
 Ehkä mä en yksinäisenä sit saa niin paljoa sitä fyysistä lempeä tai henkistä tukea mutta saanpahan ainakin kaiken vapauden toteuttaa itseäni ja katsoa miten pitkälle sitä jaksaa omilla siivillä!  *niisk niisk*   

    Loppukaneetiksi sanon että "Opi eka elämään itsesi kanssa ennenkun jaat itsesi muiden kanssa"

Unet

Heräsin aamulla ajatukseen jossa mietin että kenen korvien välistä tulee unissa käydyt keskustelut? "Keskustelu" viime yön unessa meni jotakuinkin näin:

Minä: Moi, mitä kuuluu?
Henkilö: Kaikki hyvin....(vaikka hän vaikutti apealta)
Minä: No millos sä tuut takas suomeen?
Henkilö: Enmä varmaan ole tulossa...
Minä: ??
Henkilö: No juuh kun hain kouluun ja pääsin sinne niin olen ainakin viel pari vuotta täällä!

Niin aamulla mietin että mun korvien välistähän ne hänenkin ajatukset tulevat.. joten mähän keskustelin vähän niinkun itseni kanssa! Outoa tässä on että "Henkilö" on oikeassa elämässä minun ystäväni joka ei ole tällä hetkellä suomessa, enkä ole hänen kanssa keskustellut varmaan vuoteen esim. hänen suunnitelmistaan ulkomailla yms!

Joten oliko tässä keskustelussa sitten osapuolena järki ja tunteet? Eli unessa sitä ajattelee ihmiset siten kun itse haluaisi niiden toimivan tai siten miten loppujenlopuks pelkää niiden toimivan?! Elikkä Järkeni vaan kysyy häneltä matkasuunnitelmia ja tunteeni ajattelee hänen jäävän joten hän vastaa siten kun minun heikompi kohtani (tunteet) haluaa hänen ajattelevan!

Eli kaikki unissa esiintyvät henkilöt ovat oikeesti mun ajatusten ruumiillistumia! Koska eihän ne voi sanoa sanaakaan mitä mä en tiedä jo etukäteen? Mä tiedän kaikki lauseet etukäteen joko sillä että mä olen varma mitä se sanoo tai sit mä pelkään mitä se sanoo! Mutta ei unissa voi tulla mitään sellasta mitä ei olis jo kokenut tai ajatellut! Unissa ei voi tulla yllätysjuonenkäänteitä!

Itse näen paljon unia tän hetkisistä tilanteista ja ajatuksista, harvoin näen painajaisia tai ahdistavia unia, vaan aina unissani on minulle tärkeitä henkilöitä ja paikkoja, ja omia uniani mun on helppo analysoida mistä ne tulee ja miks!