Istun pienen liikkeen pienessä taukotilassa ja odottelen haastateltavaksi aikasemmin tällä viikolla käydyn puhelinkeskustelun myötä itsevarmaa ja ainakin valokuvauksesta jos ei ihan kaikkea niin paljon tietävää herrasmiestä, hän on jo vuosia toiminut valokuvien parissa ja uskoo valokuvien voimaan siten kun siihen uskottiin 1950 luvulla!
Hyvää Päivää.
Moi.... Sori oli vähän kiire, piti hoitaa alta pois pari asiakasta, otatsä kahvia?
Kiitos. Mutta niin, kerro nyt hieman itsestäsi ja siitä missä me nyt ollaan?
No jooh..... Eli mä olen David, ikää kahdenkymmenen puolessavälissä ja fotomyyjä nimikkeellä mä palkkani saan! Tällä hetkellä me istutaan mun duunipaikan pimiössä ja odotellaan kahvin tippumista.
Pitää myöntää että mun toimittajanurallani en ole montaa kertaa törmännyt näinkin mielenkiintoiseen taukotilaan!
No juuh.... ei tää nyt mikään starbucks ole mutta osataan mekin kahvia keittää...Heh... he... Mut niin, mä toin sut nyt tänne jo ihan sen takia että tää nyt on se valokuvauksen synnyinpesä, ei ehkä tosin nykysin mutta pimiöissä ne kuvat ennen saivat elämänsä ensiparkaisut.
Olen aina luullut että pimiöissä on oikeesti pimeetä ja elokuvissa siellä on valo nyt sen takia että nähdään näyttelijät, mutta toi punavalokin tuo tänne ihan sellasen tunnelman kun sunnuntaisella kynttilänvaloillallisella.
Hehee, tää kertoo vähän meidän valokuvaajien romanttisuudesta, tosin... säkin nyt istut siinä meidän vessanpöntöllä juomassa Saludoa joten eiköhän se romanttisuus rapise sen myötä, mutta niin kun tuossa aikaisemmin jo viittasin niin pimiön tarkoitus on vähän muuttunut vuosien varrella..... ei täällä enään kehitetä kuvia, ei haistella kiinnitteitä eikä kiroilla kun valoitukset menee vituilleen! Surullista mutta totta niin pimiöt ovat nykysin enään vaan Kirjoittajien mielikuvituksen tuotteita johon on hyvä pohjustaa vaikka joku trilleri, mutta meille maallikkoille nää nykysin on enään melkein pelkästään varastoja jossa silloin sun tällöin tarkastetaan jonkun mummun filmikameran sisältö.... eli niin ne ajat muuttuu!Mennään vähän sun henkilökohtaiseen työhön, eli mitä tekee fotomyyjä ja miks?
"Miks" onkin hyvä kysymys...... Mä näkisin oman duunin vähän niinkun ihmisten inspiraation esilletuojana.. Eli täällä me päivät pitkät tehdään ihmisten valokuvista konkreettisia valokuvia.... eli "painetaan" kuvat paperille jolloin ne ovat vielä 100vuoden päästäkin esillä..... Senkin jälkeen kun nykyisen optiset ja flashit on hävinnyt niin paperi on ja pysyy..... Tai sit se homehtuu!
Mutta arkipäiväisemmin voisin sanoa että autan tiskin takana ihmisiä kaikessa mikä liittyy valokuvaukseen, eli neuvon käyttämään kameroita, usein tulee asiakkaita meille lauseella "Ostin Anttilasta kameran ja voitko nyt kertoa miten tää toimii...." Ja yritän siinä sitten rivienvälistä kertoa että ehkä kannattais lukea käyttöopas tai mennä vaikka kirjastoon lainamaan joku kirja joka kertoo kuvaamisesta..... Mutta aika usein sitä itse joutuu vaan huokaisemaan että "Sinne menee taas urpo kameran kanssa joka ei tajua siitä mitään vaikka mä sille just kerroin kaiken oleellisen"
Tästä onkin hyvä aasinsilta teidän asiakkaisiin, minkälaista asiakaskuntaa teillä käy?
No niinkun voi arvata niin asiakaskunta nyt on siitä Neiti Pikkuneiti MäcciADsta aina sinne laitapuolen kulkijaan jotka tuovat kertakäyttökameran kehitykseen! ja näin sen pitääkin olla koska valokuvaaminen merkkaa niin monelle niin eri asiaa ja kaikki näkee valokuvat niin erinlaisia, joillekkin ne vaan on duunia ja jollekkin sydän! Mutta keskiarvoisesti meillä nyt käy ehkä enimmäkseen sellaista 40-60v väkeä siillä lapsilta saadun synttärilahjakameran kanssa..! Ja se väki on just sitä tasapaksua massaa joiden kuvaamisessa ei ole mitään intohimoa saati sitten että kuvauskohteet olis jotain muuta kun lastenlapsia tai kuvia sieltä thaimaasta..... Välikommenttina pitää sanoa että mä tiedän enemmän paikkoja jo thaimaasta kun moni siellä koko ikänsä asunut:)
Viittasit tuossa äsken näihin "Pikkuneiteihin" Mitä sillä tarkoitat?
Hehee.... Huomasin kyllä teidän iPhonen, mutta niin.... valokuvaamisessa on vikana ehkä sellanen pienoinen elitismi mitä se on joskus kivikaudella ehkä ollutkin, mutta nää ADt ovat juurikin sitä väkeä jotka kantaa sitä monen tonnin kameraansa joka paikassa ja uhoavat meille jos heidän kuvansa eivät näytä värejä oikein kun he on just vääntänyt niitä kuvia kuus tuntia pikkuMäceillään se puudeli siinä sylissä! Niin se egoilun määrä on jotain niin ärsyttävää ja usein näiden henkilöiden kanssa ei päästäkkään tyydyttävään lopputulokseen.... Viimeistään hinnasta heidän pitää aina päästä kitisemään! Mutta kolikon kääntöpuolena pitää sanoa että he tuovat tähän duuniin juuri haastetta ja "oikeiden" kuvaajien kautta pääse tutustuu erinlaisiin projekteihin ja kuvaustapoihin yms
Minua ja monia varmaan kiinnostaa ihmisten kuvien sisältö, kuinka usein teille esim tulee "K-18" materiaalia?
No nyt pitää kyllä kaikkien pettymykseksi kertoa että kyllä aika harvassa ovat kuvat jotka millään tavalla pysäyttää tai edes pistää miettimään.... Harvassa ovat oikeasti hienot kuvat ja vielä harvemmassa ovat mitenkään ala-arvoiset tai sekopäiset kuvat.
Eli te siis katsotte ihmisten kuvia jos sieltä vaikka löytyiskin jotain jännittävää?
Tottakai, mutta täysin ammatillisesta näkökulmasta.... Jos sitä katsoo päivässä sellanen 5000 kuvaa niin ei niiden sisältö enään kauheesti kiinnosta.... ennemminkin katsotaan teknisesti ne kuntoon ja tietenkin jos tulee ongelmia niin pitää tarkastaa kuvissa missä vika ja sit korjata se, ja kaikenlisäks 99 prosenttia meidän asiakaskunnan otoksista on juurikin niitä lapsenlapsia tai lomamatkoja jotka itseäni ei kiinnosta pätkän vertaa!
Joten ei tää arki todellakaan ole mitään Robin Williams työntekoa.... (lukijoille välikomenttina: Robin Williams esitti pääosaa elokuvassa 1 Hour Photo jossa hän näytteli fotomyyjää jolle tuli paha pakkomielle valokuvista)
Mikä sun työssä sit on eniten vastenmielistä?
Vastenmielinen on vähän vahva sana..... Mutta eniten tässä duunissa just vituttaa asiakkaiden suhtautuminen myyjiin, ostetaan ne isot kamerat isolla rahalla ja sit tullaan liikkeeseen kysymään että miten päin sinne tulee muistikortti..... Ja sit kun yritän neuvoa niin sitten muristaan että "älä sinä kloppi siinä neuvo.. mä olen ottanut kuvia jo 70 luvulla vanhalla Konicalla" Ja sit sitä vaan nostaa kätensä ylös kunnes ne taas kysyy jotain kymystä johon mun pitää vastata ilman että en kuulosta siltä että neuvoisin häntä vaan pikemminkin palautan hänen muistiin vaan sen minkä hän jo tiesikin mutta oli unohtanut!
Mitä kautta itse muuten olet päätynyt tälle alalle.... ei tälle alalle varmaan ihan kadulta vaan olla tultu heilumaan?
Tääkin on hyvä kysymys.... vaikka yks viisas suuri valkoinen joskus on sanonutkin että tähän duuniin voitais ottaa kenet vaan kadulta heilumaan niin kyllä tää tietenkin on lähtenyt kiinnostuksesta kuvaamiseen ja itse olen kanssa aloittanut tän alan oikeesta pimiöstä, seisomassa siellä punavalossa ja kiroilemassa kun rulla on taas mennyt vituilleen... Mutta kantapäästä se kaikki alkaa ja siinä polven korkeudella mä taidan nyt olla..... Mutta siitä valokuvien tekeminen lähtee liikkeelle että tietää miten se kuva on otettu!
Sulla rupee nyt ruokatauko ole päätöksessä ja on aika viimeiselle ajatukselle... Sana on vapaa...
Joo niin... sori tää aikataulu nyt oli tällänen kun oon tässä nyt yksin duunissa, Mutta viimeset sanat voisin viitata siihen että vaikka tää duuni kovasti muistuttaakin McDonaldsin kassaa..... niin pitää kyl kiittää kaikkia työkavereita ja niitä miljoonia asiakkaita jotka on mun käsien kautta saanut muistoillensa jonkun esilletulotavan! ja muistakaa arvon väki että ne teidän passikuvat ovat juurikin teidän näköiset eikä se naama siitä parane vaikka te mulle itkette! Kiitos!
Kiitos itsellesi, jäi nyt valitettavasti paljon kysymyksiä väliin mutta kiitos haastattelusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti